tiistai 11. maaliskuuta 2014

Porvoo



Lauantaina ehdin vaatteiden ihastelun lisäksi toki ihailla myös kaunista Porvoota. Vaikka puut ovat vielä ilman lehtiä, näyttivät nuo rannan puut minusta kauniilta auringonpaisteessa. Iltapäivällä liikkeiden jo sulkeuduttua kadut olivat aika tyhjiä, kuvien ottamisen kannalta tietysti mukavaa. Joskushan käy niin, ettei oikein saa kuvattua jotain kivaa paikkaa, kun paikalla on liikaa ihmisiä. Pitäisi oikeastaan useammin tehdä tälläisiä kuvausreissuja, talojen kuvaaminenkaan kun ei aina ole niin yksinkertaista. Kotikaupungin katuja voisi myös joskus kierrellä kameran kanssa, ilman muuta ohjelmaa. Kuvaatko sinä muutakin kuin päivänasuja ja muuta sisältöä blogiisi ?
Aurinkoista tiistaita !
Share:

16 kommenttia

  1. Porvoo on kyllä kaunis kaupunki. Liian usein tulee vain huristeltua siitä ohi. Joskohan ottaisi ensi kevän suunnitelmiin, että siellä pysähtyisi ihan pitemmän kaavan mukaan?
    Aurinkoista tiistaita, Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kaupunki tosiaan ja kyllä kannattaisi pysähtyä :)

      Kivaa keskiviikkoa sinulle !

      Poista
  2. Porvoo on kyllä niin kaunis :)

    VastaaPoista
  3. Tämä oli tosi kiva postaus! Tykkään tällaisista, joissa esitellään jotain paikkakuntaa. Ei välttämättä tarte olla mitään erityistä tekstiä, toki jonkun kahvilan tai kaupan voi esitellä. Kuitenkin miettii aina välillä, että voisi pyörähtää jossain, missä ei ole käynyt ja siksi nuo ovat hyviä esittelyjä. Useinhan se bloggari on esteetikko ja osaa valita niitä kivoja kuvakulmia esiteltäväksi. Tykkään itse tehdä näitä "matkajuttuja". Juurikin tein Tallinnasta pari juttua ja itse asiassa kolmannenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään katsella kuvia eri paikkakunnilta ja varsinkin Suomesta. Meillä on monia kauniita paikkoja.
      Täytyykin käydä kurkkaamssa sinun Tallinan postaukset, instassa jo vähän näkyikin kuvia :)

      Poista
  4. Porvoo on kyllä niin kaunis, mihin aikaan vuodesta tahansa! Itse yritän poiketa Porvoossa kerran vuodessa, mutta aika menee niin nopsaan, ettei tavoite vain aina toteudu vaikka niin lähellä onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on tosiaan kaunis mihin aikaan vuodesta tahansa :) Pitäisi käydä usemmin, seillä on niin kivoja kauppoja ja kahviloita.

      Poista
  5. Porvoo on niin kaunis, pitäisi käydä useamminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Kesän alkuun täytyy ainakin suunnitella yksi Porvoon reissu :)

      Poista
  6. aaah, ihana Porvoo! Siella syntyneena ja kasvaneena silla on aina erityinen paikka sydamessani! Minun pitaisi ehdottomasti kuvata nykyista kotikaupunkiani ja Long Islandin ihania maisemia enemman myos blogiini...olen sita tehnytkin mutta kuvauskohteita olisi taalla mielettoman paljon. Sita ei vaan aina jaksa kun ei kuitenkaan ole turisti. Enka tieda kiinnostaisiko nama maisemat muita kuin itseani, tosin itseanihan varten blogia pidankin, joten ehka niita maisemakuviakin pitaisi laittaa enemman ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIh, kiva kuulla, että postailin kotikaupungistasi :)
      Itse ainakin mielelläni katselisin kuvia sieltä meren takaa, jos vain sinulla on aikaa kuvata.

      Poista
  7. Porvoo on ihana ja kuvauksellinen kaupunki, pariin kertaan olen siellä kuvia ottanut ja mielelläni kuvaisin useampaan kertaan vielä tulevaisuudessakin. Mielelläni katselen myös muiden blogista maisemia paikoista, jotka itselleni eivät ole välttämättä niin tuttuja. Joten ehdottomasti kotikadun katuja kuvaamaan, vaikka ne ovatkin ehkä tuttuja, niin aika eri asiohin ihmiset kiinnittävät huomiota ja tulee huomattua uusia kulmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoossa on todella helppo otaa kauniita kuvia, oikein kuvauksellinen paikka. Tuo on totta mitä sanoit, ettei monesti huomaa lähellä olevien paikkojen kauneutta. Ehkei nyt ihan sentää kotikatua viitsi esitellä blogissa ;)

      Poista
  8. Upeita kuvia! Porvoo on kyllä niin kaunis kaupunki. Meillä on tapana aina äitienpäivänä mennä vanhempieni kanssa Porvooseen kahville, ja kesäisinkin käydään useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Porvoo on tosiaan ihana kaupunki ja mukavan ajomatkan päässä Helsingistä. Itsekin tykkään käydä siellä päivämatkoilla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig