tiistai 27. elokuuta 2013

Baby blue

idkuva


Ihanat aurinkoiset ilmat sen kun jatkuvat ja tänään jätin takin kotiin, sillä turha sitä on mukana kuljettaa näillä keleillä. Yllä oli 15 vuotta vanha paitapusero, jonka ostin kun nuorempi poikani syntyi ja itse tuunatut Sportmaxin farkut. Jalkaan Pura Lópezin korkkarit ja laukuksi myös ikivanha Coccinellen tote. Hauskinta pukeutumisessa ja muodin seuraamisessa mielestäni onkin, kun voi vanhoista jutuista saada aikaan ihan uudenlaisen yhdistelmän. Välillä voi laittaa jonkun jutun lepäämään ja sitten taas kaivaa esiin tai tuunata itse mieleisekseen. Onko sinulla joitakin vanhempia vaatteita, joita et raaski heittää pois ? Kivaa tiistai-iltaa kaikille teille !


Blouse 5th Avenue, jeans Sportmax, sunnies Ray-Ban, heels Pura López, bag Coccinelle, scarf Gucci
Share:

10 kommenttia

  1. Kiva asu- puseron väri kaunis :)!

    Itse asiassa juuri viikonloppuna kurkkailin hieman muuttolaatikoihin ja totesin (sorruttuani taas shoppailemaan Zarassa että Mangossa), että kannattaisi kyllä jarrutella ostoshimoa..Noloa, ettei muistanutkaan mitä kaikkia ihanuuksia ja uusia yhdistelmiä vanhoista! No nyt sitten puolustukseksi mitä myös niistä uusista yhdistettynä vanhoihin saakaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :)

      No ne parhaat yhdistelmät syntyykin uusista ja vanhoista. Uudet kengät saa kaikki asut tuntumaan parenmilta :)

      Poista
  2. Vaalean sininen näyttää raikkaalta päälläsi.

    Minullahan on vaikka mitä marinoituna vaatehuoneen uumeniin. Hiukan käyttöä jarruttelee se, että valitettavasti osa pieniä. Minulla on talvisin aktiivikäytössä mummon villakangastakki 80-luvulta ja vielä vanhempi kimonosta tehty hame.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kimonosta tehty hame kuulostaa ihanalta. Ehkä esittelet joskus blogissasi ?

      Poista
  3. Vaaleansininen paitapusero on klassikko valkoisen rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Itselläni on kolme mutta tämä niistä rakkain.

      Poista
  4. Onpas kiva asu, vaalean sininen sopii sinulle niin hyvin!

    Muutama vanhempi vaate on, 1998 (olin tuolloin 17) Roomasta tuomani Benettonin mekko ja pusero. Valitettavasti liian pienet, mutta pois en heitä. Vanhin käytössä oleva vaate lienee pitkä nahkatakki joka sekin kovin nuori. Laukku- ja huivirintamalla on sitten nämä yli 10 vuotiaat jo, niiden käyttöön kun ei tuo levinnut lantio vaikuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia :)

      Oma kokoni on onneksi pysynyt samana, joten voin käyttää myös niitä vanhempia vaatteita. Laukut onkin siitä kivoja, että niitä voi käyttää vuosikausia :)

      Poista
  5. Sulle kyllä sopii niin täydellisesti tämän tyyppiset asut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig