Aurinkoisen lauantain kuvia. Kävimme tyttären kanssa kenkä ostoksilla ja mukaan tarttui lisää tennareita ja lenkkareita. Kaikki eivät toki minulle. Olen todennut työmatkoille kaikista parhaiksi kengiksi lenkkarit. Mukavat ja huolettomat. Ostin myös pitkästä aikaa ( lukiossa viimeksi, hih ) collage puseron, harmaan tietysti. Kuvailen ostoksia sitten myöhemmin tänne blogiin. Ostoksille pukeuduin mekkoon ja balleriinoihin sekä trenssiin. Ulkona olikin ihanan aurinkoista, tosin tuulista.
Ostosten jälkeen kävimme lounaalla Uudenmaankadulla. Valitsimme Bar 9sin, koska Rafla olikin vielä kiinni. Lounaan suhteen ei yhtään hullumpi valinta. Itse söin Seesamkana salaatin, joka oli todella hyvää ja tytär tulisen Tom Yam Gung keiton. Tosin salaatissa oli niin paljon soijaa, että jouduin ostamaan lounaan jälkeen suklaata. Näin käy myös aina Sushin kanssa. Miljööltään Bar 9 ei ole mitenkään hienostunut paikka mutta mukava lounas ja drinkki baari. Ehkä farkut ja tennarit olisi ollut sopivampi asu tähän paikkaan.
Lounaan jälkeen istahdimme puistoon ja otimme valokuvia toisistamme. Tätä me tehdään aika usein. Viereisellä penkillä istunut nuori mies tarjoutui ystävällisesti ottamaan meistä yhteiskuvan. Joten tässä tyttäreni ja minä. Hänellä on yllään Mangon neule ja farkut, nilkkurit ja takki ( jonka hihat voi irrottaa ) ovat kaikki Zarasta. Toivottavasti teilläkin oli mukava lauantai !
Dress Cos, scarf H&M, coat Tiger of Sweden, ballerinas Marc by Marc Jacobs, bag Louis Vuitton Speedy Epi, sunnies Ray-Ban


