lauantai 29. joulukuuta 2012

All black






Vihdoin uskaltauduin kaupungille flunssan jälkeen.Kävin äitini kanssa Helsingin Taidemuseossa katsomassa Nanna Suden näyttelyn.Suden työt olivat suuria ja pääosin hyvin voimakkain värein maalattuja öljyväri töitä.Sairastelun jälkeen olin kuitenkin vielä väsynyt ja jouduin välillä istumaan.Uupuneena näyttelystä kävimme syömässä ja uusin voimin jatkoimme alennusmyynteihin.Kävimme Stockmannilla, josta löysin Mangon jakun kivalla hinnalla.Katselin myös mekkoja, mutta olin aivan liian väsynyt sovittamaan mitään.Nettikauppojen aleista olen tilannut yhden mekon ja saappaat Mangosta.Sen lisäksi olen katsellut t-paitoja ja toppeja, joita oikeastaan tarvitsisin.
Tämän päivän asuna taidenäyttelyyn sopivaa aina varmaa mustaa.Villapaita on Monkista ja olen todella ihastunut sen väljään malliin,lisäksi siinä on vähän angoraa, joten on lämmin ja pehmeä päällä.Nilkkurit ovat syksyn tärkein ostokseni,haaveilin nilkkureista jo viime talvena mutten löytänyt sopivia.Nilkkurini ovat Tiger of Swedenin ja ostettu Rizzosta.Toinen syksyn must to have ostos oli uudet silmälasit.Omani ovat Karen Millenin ja hankittu Specsaverista.Malli on aivan ihana ja musta matta sopii kaikkeen.


Sweater Monki, jeans Zara, ankle boots Tiger of Sweden, eyewear Karen Millen
Share:

2 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää koko musta asusi ja uudet silmälasisi.

    Toivottavasti sinulle on nyt vuorossa flunssavapaa kausi! Meillä on ollut onnea, koko syksy ollaan selvitty ilman lenssuja. Kop kop kop, toivottavasti näin jatkuukin. Harvinaista, kun on näitä pieniä lapsia.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että olette säästyneet sairastelulta.Meillä vaan minä olen sairastellut,nuoret ovat olleet ihan terveinä.Toivotaan että nyt loppuloman olisin jo kunnossa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig