torstai 20. elokuuta 2015

Glow


Pakko tunnustaa, että olen ihan koukussa LUMENEn uuteen Nude Perfection Glow Heleyttävään meikkivoiteeseen. Minusta meikissä kaunein on luonnollinen Nude-look, joten tämä voide on kuin tehty minulle. Nyt elokuun aikana kauppoihin tullut LUMENEN neljäs meikkivoide on kosteuttava ja kevyesti peittävä, sisältäen tärkeän suojakertoimen 15. Nimensä mukaisesti voide tekee ihosta heleän, peittäen kuitenkin ihon pieniä virheitä. Vallan mainio tuote alkusyksyyn, jolloin iholla vielä on hieman kesän väriä ja tarvetta maksummalle meikkivoiteelle ei vielä ole. Itse olen käyttänyt omalla ihollani sävyjä 1 Kultahiekkaa ja 3 Aamun kajo yhdessä. Kokeilin ensin 3 yksin ja se oli itselleni aivan liian tumma, näytin ihan hassulta. Laitan molempia tipan kämmenelle, sekoitan ja levitän iholle puhtain sormin päivävoiteen päälle. Tuttuun tapaan tästäkin tuotteesta löytyy kaiken kaikkiaan viisi eri sävyä. Tuotteen keveyden vuoksi tämä sopii erityisesti normaalista kuivalle ja ikääntyvälle iholle. Parasta tässä Glowmeikkivoiteessa onkin tuo samanaikainen keveys ja peittävyys. Ai niin ja tässä on myös aika ihana tuoksu ja kaunis valkoinen paketti. Perfect. Oletko jo tutustunut LUMENEn uuteen Nude Perfection Glow Heleyttävään meikkivoiteeseen ? Tunnelmallista torstaita !

* Tuote saatu blogin kautta 
Share:

10 kommenttia

  1. Kuulostaapa kokeilemisen arvoiselle meikkivoitteelle! Tykkään juuri sellaisista, jotka eivät tee ihoa tunkkaisen näköiseksi, mutta peittävät kuitenkin pienet "ihovirheet".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika mainio tuote. Kevyt mutta peittää riittävästi.

      Poista
  2. Ooh nyt on kyllä pakko korkata tuo oma Glow <3

    Ihanaa iltaa Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mun eka ajatus oli kokeiltuani tätä, että miksi en kokeillut heti kun sain voiteen :) Tykkäät varmasti.

      Kiitos samoin Tiia <3

      Poista
  3. Olen ihan varma, että tää Lumenen uusi meikkivoide on mun juttu. Iäkkäämmälle iholle tällainen läpikuultava ja heleä meikkivoide on ihan paras. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin tästä juuri tuon läpikuultavuuden ja heleyden vuoksi. Ihan kevyt ja meikkaamaton olo, mutta silti huoliteltu jälki. Suosittelen :)

      Poista
  4. Loistotuote, mulla on käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Kiva kuulla, että olet tykännyt.

      Poista
  5. Tuota täytyy ehdottomasti kokeilla. Minulla oli pitkään YSL:n meikkivoide käytössä, mutta sen valmistus lopetettiin ja nyt olen jonkin aikaa ollut tuuliajolla. Lumenen muutamista muista tuotteista tykkään tosi paljon, joten tämäkin voisi napata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä :) Voide on hyvä juuri nyt käytettäväksi, peittää ja kosteuttaa sekä pysyy hyvin myös helteellä.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig