torstai 10. syyskuuta 2020

KOTIJUTTUJA

sisustus




Meillä ei ole viime aikoina tapahtunut kotona mitään muutoksia sisustuksen suhteen. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta olen ainakin ostanut jonkun uuden tyynyn, kukkia ja jotain muuta pientä. Ihan vaan siksi, että olen halunnut jotain pientä muutosta. Nyt on kuitenkin ollut niin kiire kaiken muun kanssa, etten ole edes kukkakimppua saanut ostettua.






Toisaalta olen myös ihan tyytyväinen siihen miltä kotona nyt näyttää, joten muutoksille ei ole hirveästi tarvetta. Pari seinää odottaa edelleen maalausta ja juliste seinään kiinnitystä, mutta ne on tarkoitus tehdä parin viikon sisällä, kun minulla on pidempi vapaa. Toki on muutama jo aiemmin hankittu juttu, joita en ole ehtinyt kuvata.






Vähitellen olen alkanut myös innostumaan syksyn tulosta. Kotoisat illat kynttilöitä polttaen ja teetä hörppien sateen ropinaa kuunnellessa eivät kuulosta yhtään hullumalta tavalta viettää iltaa. Haaveilen myös omenapiirakan tuoksusta sunnuntai iltana reippaan kävelylenkin jälkeen. Syksy on oikeastaan aika kivaa aikaa.






Mikä on parasta syksyssä ?
Share:

6 kommenttia

  1. Aaah, mä olen jo ihan valmis syksyyn :-) Viileämpien ilmojen kävelylenkit, raikas syyssää ja pimeät syyskuun illat on ihania.

    VastaaPoista
  2. Ja PS: Sun kodissa on ihana tunnelma, tuo hento pinkki, valkoinen ja musta yhdistelmä on samalla tyylikäs ja kodikas

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää teidänkin koti!:) Kotoilu on musta syksyisin ihan parasta, ja tänä syksynä jo aika pakollista etätöiden ja -opiskelujen myötä -mutta eipä haittaa ollenkaan!
    Mukavaa viikonloppua,
    Ida Kotona kaupungissa blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Ps. Pahoittelut, jos kommentti tuli kahteen kertaan, tuli joku ongelma julkaisemisessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida <3

      Kotoilu on kyllä parasta syksyssä, mutta viihdyn hyvällä säällä myös ulkona.

      Ihanaa viikon alkua sinulle !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig