perjantai 3. tammikuuta 2020

MAF-KOIRA JA HÄNEN YSTÄVÄNSÄ MARILYN MONROE



Ennen vuoden vaihdetta aloitin kirja viikossa- projektin ja se etenee hyvää vauhtia. Lukemisen myötä ruutu-aika on vähentynyt, mikä oli yksi tavoitteistani. Silloin tällöin ajettelin myös kirjoittaa projektin etenemisestä tänne blogiin ja esitellä joitakin lukemiani kirjoja. Ennen kaikkea niistä kirjoista joista olen pitänyt, mutta miksei myös niistä, jotka jätän kesken. Toivon tietysti ettei niitä tulisi yhtään vaan osaisin valita itseäni kiinnostavat teokset.




Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe on Andrew O'Haganin neljäs romaani ja sen on suomentanut Heikki Karjalainen, molemmat ensi kertalaisia Tammen Keltaisessa Kirjastossa. Valitsen itselleni usein luettavaa Tammen Keltaisesta Kirjastosta, koska tiedän silloin saavani lukea tulevaisuuden klasikkoja ja laadukasta kirjallisuutta.




Tämän kirjan valitsin esittelytektsin perusteella : ' Vuonna 1960 Frank Sinatra antoi ystävälleen Marilyn Monroelle koiran, jonka Marilyn nimesi Mafia Honeyksi. Maf vietti Marilynin kanssa tämän kaksi viimeistä vuotta, joiden aikana se jakoi tämän kanssa kaiken. Se rakasti maksaa, kenkiä ja taiteen mysteerejä. Mutta eniten se rakasti omistajaansa. '

 Kirjan kertoja on Maf, älykäs ja filosofinen koira.  Tapahtumapaikkana Hollywood ja New York. Kirja suorastaan vilisee erilaisia henkilöitä taiteen, kirjallisuuden ja elokuvan maailmasta, vaikka onkin täysin fiktiivinen.




Kirja ei kuitenkaan ole kepeä, vaan vaatii lukijaltansa paljon. Välillä tuntui, että henkilöitä ja tapahtumia oli liikaakin, välillä taas tapahtumat junnasivat paikoillaan. Kirjallisuuden, filosofian, elokuvan ja politiikan historian tuntemus onkin tarpeen tämän kirjan lukijalle. Itse jouduin muutaman kerran turvautumaan Googlen apuun lukiessani.



' Kotona Marilyn pudotti vaatteensa yhden kerrallaan käytävän lattialle lukuun ottamatta turkkia, jonka hän raahasi olohuoneeseen ja laski valkoisen pianon viereen. '' Tässsä sinulle, Lumipallo '', hän sanoi ja suukotti minua kuonolle.'




Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe oli antoisa lukukokemus. Tätä kirjaa ei heti unohda, melankolinen ja hauska samaan aikaan. Koira kertojana tuntui ensi alkuun hupaisalta, mutta Maf on älykäs ja rakastettava koira, johon suorastaan kiinnyin kirjaa lukiessani. Kirjassa oli lukuisia kohtia, joista nautin ja jo niidenkin takia tämä kannatti lukea. 


Rentoa perjantaita !
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig