maanantai 12. elokuuta 2019

ON MY DESK

home

sisustus

decor


Kesän aikana sain vihdoin uuden työpöydän makuuhuoneeseen. Työpyödän hankinta ei ollut ollenkaan yksinkertaista, koska pöydön piti olla suhteellisen pieni ja ainakin osaksi musta. Lopulta pitkän harkinnan jälkeen päädyin tähän Jyskin pöytään. Ensin vähän vierastin tuota pöytälevyä, sillä minusta se oli liian harmaa, mutta olen alkanut pitämään siitä. Pöydän jalat sen sijaan ovat täydelliset. Koska ostin tämän kesätarjouksesta, oli hinta todella edullinen.


koti

sisustus

makuuhuone


Tarvitsen tietenkin  vielä työpisteelleni tuolin. Ikeassa olisi yksi tuoli, josta pidän erityisen paljon ja joka sopisi pöydän kanssa kivasti. Täytyy tunnustaa, että katselin tuolista myös etukäteen kokoamisohjetta, jotenkin sitä ei jaksaisi kovin montaa ruuvia ja mutteria kiinnitellä. Autottomalle tietenkin aina apäänvaivaa aiheuttaa myös kuinka saada tuote kotiin. Postitse ei viitsi mitään kovin painavaa tilata. Yksi vaihtoehto olisi tilata kotiinkuljetus, mutta silloin mitään kovin edullista tuotetta ei kannata yksinään ostaa. 


decor

home


Työpöydän yläpuolelle olis tarkoitus kerätä vielä erilaisia julistetauluja. Muutama minulla jo onkin, mutta kiinnitän ne sitten, kun olen maalannut seinän. Maalausurakka piti tehdä jo kesälomalla, se nyt jostain syystä jäi ja on siis vielä edessä. Maalaamisessa minusta kurjinta on esivalmistelut, itse maalaus sen sijaan on hauskaa. 


koti

sisustus


Työpöydän valaisin on myös Jyskistä ja olen siihen niin ihastunut, että ajattelin ostaa yöpöydälle samanlaisen. Suunnitelmissa on myös ostaa uusi musta valaisin olohuoneeseen ja ruokapöydän ylle. Aika paljon kaikenlaista ostettavaa on ilmaantunut uuden kodin myötä. Toisaalta en ole viime vuosina kovin paljon kotiin ostellut, ellei niitä lukuisia sohvatyynäjä lasketa mukaan. Olen myös antanut lapsille joitakin kodin tavaroita heidän muuttaessaan omilleen.


home

työpöytä


No, mutta tuossa pöydän ääressä on mukava syysiltoina tehdä töitä ja valmistella blogipostauksia. Tiedättekö, jotenkin juuri nyt olen valtavan innoissani tulevasta syksystä. Tänään olen miettinyt postausideoita ja syksyn asuja. Laitellut pois jo niitä kaikkein kesäisempiä juttuja ja asetellut vaaterekiin tämän viikon asuja. 

Oletteko te innostuneita syksyn saapumisesta ? Inspiroivaa viikkoa !

Share:

6 kommenttia

  1. Upea pöytä ja ihana, rouhea lamppu.
    Tuollaiset lamput minäkin tahtoisin makkarin yöpöydille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : Luulen, että hankin toisen yöpöydälle, rouhea on juuri oikea sana kuvaamaan lamppua.

      Poista
  2. Meillä on kanssa ensi kuun lopussa muutto edessä, joka tarkoittaa paljon uusien juttujan hankkisimista. Luulen että blogiin tulee vielä monen monta sisustusjuttua.

    Tykkään tosta työpöydän imeestä, ei ollenkaan liian harmaa tuo pöytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta, onnea uuteen kotiin jo etukäteen. Jään odottelemaan sisustusjuttuja :)

      Kiitos Satu. Oma silmä alkaa jo tottumaan pöytään ja olet oikeassa väristä

      Poista
  3. Minäkin maalaan mielelläni, mutta inhoan sitä valmistelua ja sitten se raivostittava pensseleiden pesu! Kivan pöydän olet löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistelut ja pensseleidn pesu saa itseni lykkäämään muuten niin kivaa maalausta, jos joku toinen hoitaisi ne ;)

      Kiitos Saara <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig