lauantai 2. helmikuuta 2019

LUNTA TULVILLAAN

photogaphy

fashion


Takana luminen tammikuu ja kahlailut aamuisin ratikkapysäkille lumihangessa. Helmikuu tuskin tuo lumitilanteeseen muutosta, mutta parasta tässä kuussa ovat hiljalleen pitenevät päivät. Lisää aikaa kuvaamiselle ja kaikelle muullekkin. Kuluneen viikon asut ovat olleet aika lailla saman tyyppisiä kuin tässä postauksessa; villapaita, farkut, lämmin takki ja kaikista tärkein eli kengät, joilla lumihangessa voi kulkea. Helsingin kaduilla kun ei ole itsestään selvyys, että ne ovat aurattuna aamuisin tai edes iltapäivisin. 


photography

fashion


Nyt onkin hyvä aika alkaa suunnitella tulevan kevään hankintoja vaatekaappiin. Koska itse rakastan kenkiä ja niillä saa asuista taas uuden näköisiä, olenkin jo osatnut yhdet kevätkengät alennusmyynnistä. Uusia lenkkareita olen katsellut myös ja luulenpa, että ne oikeat löytyivät jo. Kevät pukeutumisen kanssa olen vielä vähän vaiheessa, juuri mikään ei juuri nyt innosta erityisesti. Toisaalta ihan vielä ei ole uutuuksia kaupoissa kovasti näkynyt. Yleensä olen innostunut tähän aikaan vuodesta pastelleista ja niin käy luultavasti nytkin. 


photography

fashion


Oletteko jo shoppailleet keväthankintoja ? Rentoa viikonloppua kaikille !


Share:

2 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig