tiistai 10. joulukuuta 2019

JOULUN PAKETOINTI & LAHJAVINKKEJÄ

joulu

joulu


Ehkä sittenkin parasta joulussa on joululahjojen paketointi ja lahjojen antaminen. Tänään olen viettänyt vielä lomapäivää ja suurin osa siitä on kulunut joululahjoja paketoiden posket punaisina. Säästän vuoden mittaan kaikki kivat paperikassit ( ilman logoja ), laatikot ja kauniit nauhat. Nyt niitä tarvittiin vain muutamiin lahjoihin, sillä löysin Granitista kauniita lahjapapereita ( kuvassa valkoinen, ruskea sekä kuviollinen ) ja Claes Ohlsonilta juuttinauhaa sekä hauskoja tarroja että pakettikortteja. Paketit ovat meillä tänä vuonna siis valkoisia ja ruskeita ripauksella mustaa sekä vaaleanpunaista. 



muoti


Mitä voisi antaa lahjaksi, kun kaikilla nykysin on jo niin paljon kaikkea ? Minusta mitään turhaa ei kannata antaa, eikä lahjoja ihan välttämättä edes tarvitse antaa tai ne voivat olla jotain aineetonta. Jokaiselle kuitenkin maistuu herkut esimerkiksi suklaa tai sitten jotain itse tehtyä. Itse tehtyä voi olla myös esimerkiksi pipo, mutta jos ei osaa neuloa voi antaa vaikkapa Nanson Suomessa valmistetun pipon.


kicks beauty


Lapset ja nuoret varmasti odottavat saavansa joitakin lahjoja. Nuorelle neidille sopii kaikenlaiset meikkausvälineet ja meikitkin. Niitä tarvitsee aina, sillä ainakin meillä kuopukselta puuttuu aina joku meikkijuttu. Kicksissä on paljon erilaisia lahjapakkauksia myynnissä näin joulun aikaan. Kuvan setissä on meikkisiveltimiä ja meikkisieni.





Villasukista ilahtuu jouluna varmasti jokainen. Ne voi neuloa itse tai jos ei osaa tai ehdi neulomaan voi käsin neulottuja villasukkia etsiä joulumyyjäisistä. Villasukkia löytyy myös monelta sukkavalmistajalta nykysin. Nämä kuvan sukat ostin kesällä Latviasta ja siellä niiden hinta ei todellakaan päätä huimannut.


kauneus


Erilaiset ihonhoitotuotteet ovat myös kiva lahja jouluna. Niitäkin löytyy erilaisissa lahjapakkauksissa samoin kuin tuoksujakin. Tuoksuissa tosin kannattaa varmistaa lahjan saajan mieltymykset etukäteen.  Lahjakorttikin on mukava antaa silloin jos ei tiedä mistä lahjan saaja pitää, mutta haluaa jotenkin muistaa. Osa lahjasta on minusta kaunis paketti, se kertoo antajan halusta tuottaa hyvää mieltä. 





Paras lahja on yhteinen aika läheisten kanssa jouluna, eikö vain ?
Tunnelmallista tiistai iltaa !
Share:

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

JOULU JUTTUJA

fashion

sisustus


Tänään aamulla herätessä paistoi aurinko. Nukuin todella makeasti aina kello kymmeneen asti ja auringonpaiste oli tosiaan iloinen yllätys. No, nopeasti sää muuttui ja nyt taas sataa vettä niin, että ikkulasit ovat peittyneet pisaroihin kauttaaltaan. Nopean aamukahvin jälkeen kävin kaupassa ja sitten aloitin olohuoneen seinän maalauksen. Jo eilen siirsimme pojan kanssa ison Muuramen kaapin pois seinän edestä ja tasoitin muutamat kohdat seinästä. Maalaus sujui nopeasti ja tällä kertaa kissaapulaiseni onneksi tyytyi vain katselemaan hetken, sitten se totesi homman olevan sen verran tylsää, että kävi päiväunille. 


sisustus



No, mutta seinästä tuli juuri sellainen kuin halusin. Odotan vielä huomiseen ja katson ( toivottavasti ) kirkkaassa päivänvalossa tarvitseeko seinää maalata uudestaan. Koko maalausprojekstista tulossa tietenkin juttu tänne blogiin kuvineen ja teksteineen. Olen kyllä niin iloinen, että sain vihdoin ja viimein seinä maalattua. Nyt meille sitten saapuu joulukin pikkuhiljaa. 


muoti


Tämä on meidän ensimmäinen joulu tässä kodissa. Muut lapsethan ovat jo muuttaneet omilleen, mutta kuopus on edelleen kotona. Niin ja kissapoika tietysti. Viime vuonna haaveilin jo joulukuusesta. Tosin muovisesta, jonka voisi laittaa jo esille hyvissä ajoin ja pitää niin pitkään kuin haluaa ilman kuusenneulasia siellä ja täällä. Nyt näyttää kuitenkin siltä etten sitä vielä hanki, koska kissapoika on varsin leikkisä vielä. Eilen etsin sitä pitkään ja löysin lopulta eteisen naulakon päällä olevasta korista istumasta. Sieltä se tarkkaili meitä kaikessa rauhassa pipokasan päällä makaillen. 


sisustus



Kuten näistä edellisten joulujen kuvista huomaatte, en tosiaan ole runsaiden joulukoristelujen ystävä. Yleensä joulukoristeet ovat meillä olleet valkoisia kukkia ja paljon kynttilöitä. Viime vuoona tosin olimme jo ilman valkoisia kukkia, ne kaikkein jouluisimmat kun ovat kissoille myrkyllisiä. Äitini ( kahden kissan entinen omistaja ) tosin sanoi, etteivät kissat koskaan syöneet mitään kukkiamme. Lapsuuden kodissa oli jouluisin niin hyasitteja kuin joulutähtiäkin. Ehkä kuitenkin vielä tämän joulun katsomme ja voisihan sitä ostaa vaikka silkkikukkia. 





Joulu tuleen meille kotiin hiljalleen ja tunnelmoiden. Lahjoja olen jo hankkinut jonkun verran ja aioin vielä tehdä tänne blogiin jo perinteeksi muodostuneen paketointi vinkkipostauksen. Itse rakastan joulussa kuitenkin eniten kiireettömyyttä ja siksi en aio tänäkään jouluna stressata yhtään. Kaappeja ei tarvitse siivota ja ruokaakaan ei tarvitse laittaa ylettömästi. Jotain hyvää ja maukasta sekä toki perinteistä. Minusta on myös ihanaa kuinka jokaisessa joulussa on jotain jo perinteeksi muodostunutta ja jotain uutta. 

Millaista joulua sinä rakastat ? Suloista sunnuntain jatkoa !
Share:

lauantai 7. joulukuuta 2019

VUODEN 2019 ASUJA 1/3

fashion

fashion


Vuosi lähestyy pian loppuaan ja on aika katsahtaa menneeseen vuoteen täällä blogissa. Jaan taas tuttuun tapaan vuoden asupostaukset kolmeen osaan. Minusta on mukavampi tehdä kesä-asuista postaus erikseen, niitä on blogissani  yleensä enemmän kuin talven  ja syksyn asuja. Tosin kuluneen vuoden aikana asupostauksia on ollut vähemmän kuin koskaan aiemmin ja se vähän harmittaa. Syynä on ollut kiireinen vuosi oikeassa elämässä ja toki myös se, että aina minulla ei ole kuvaajaa. Siihen täytyy keksiä joku ratkaisu tulevalle vuodelle. 





Alkuvuoden teemana näkyy olleen lämpimänä pysyminen. Myös mustasta erossa pysyminen näyttää olleen suhteellisen helppoa, mutta se ei ole aivan totta, sillä ne mustat asut eivät ole päätyneet blogiin.  Usein ne mustat asut ovatkin olleet sellaisia ihan tavanomaisia tyyliin mustat housut ja musta neule. Kokomustia asuja on myös aika hankala kuvata, joten senkin takia ovat jäänet blogista pois. 





Kuten kuvista huomaatte, tykkään käyttää pitkiä takkeja. Ne ovat lämpimiä ja käytännöllisiä Suomen oloissa. Kengätkin ovat nykyisin melkein aina matalia, ja johtuu siitä että kävelen paljon. Kaikki kuvissa näkyvät vaatteet, kengät ja muuta asusteet ovat edelleen käytössäni. Ja ainakaan alkuvuodesta tyyli ei ole muuttunut laisinkaan. Kaikki kuvien asut voisin pukea uudestaan. 





Kaksi viimeistä kuvaa ovatkin jo huhtikuulta ja noista asuista täytyy sanoa, että ovat ihan lemppareitani. Tuo Nansolta saatu Ylle vuoreton villakangastakki on kerta kaikkiaan ihan just omaa tyyliä ja siihen voin yhdistää kaikkea mitä kaapistani löytyy. Se on ylellisen rento ja tyylikäs yhtä aikaa. Näitä kuvia katsoessa tuli ihan ikävä kevättä.Ja voi kuinka pitkä aika siihen vileä onkaan !

Millaisissa asuissa sinä viihdyt talvella ? Leppoisaa lauantai iltaa kaikille !
Share:

perjantai 6. joulukuuta 2019

KIRJA VIIKOSSA-PROJEKTI



Viimeisen parin vuoden aikana olen lukenut älyttömän vähän vapaa-ajalla. Aika on tuntunut olen kortilla ja vähäisen vapaa-ajan olen viettänyt nukkuen, sarjoja katsoen ja somea selaillen. Nyt onneksi tilanne on helpottumaan päin ja töissäkin on se tilanne, että asiat alkavat sujumaan rutiinilla, niin ettei uuden omaksumista enää ole niin paljon. Nukkumista en aio vähentää, mutta sarjojen katsomista vähennän, sillä aikaa on mennyt myös tuhottomasti niiden itselleni mieluisten sarjojen etsintään. Somekin saa jäädä vähemmälle.




Niinpä aikaa jää taas enemmän lukemiselle ja olenkin jo aloittanut projektin Kirja viikossa. Tarkoitus on siis lukea kirja viikossa vuoden aikana eli yhteensä viisikymmentäkaksi kirjaa. Lukulistalleni kuuluu niin uutuuksia kuin vanhoja tuttujakin. Aion siis myös lukea muutaman kirjan uudestaan. Ne ovat kaikki sellaisia, jotka olen joskus nuoruudessani lukenut, mutta en enää muista kovin tarkasti sisältöä. 




Ensimmäinen kirja on lopuillaan ja siitä kerron teille myöhemmin. Ajattelin siis tehdä lukemistani kirjoista jutut tänne blogiin, mutta mietin vielä esittelenkö ne kirja kerrallaan vai esimerkiksi kuukausittain. Tosiaan idea on lukea kirja viikossa ja olen tehnyt itselleni pienet säännöt lukemisen suhteen : lukea täytyy joka päivä, kirjan saa jättää kesken, (jos sitä ei saa viikossa luettua ) ja viikossa voi lukea useamman kirjan ( näin saa vapaa viikkoja tarvittaessa ) . Kirjan voi lisäksi lainata, ottaa omasta hyllystä tai ostaa. 




Viimeksi mainittu ostaminen ei ole kovin suotavaa, sillä juuri tällä hetkellä meillä ei ole kirjahyllyä. Muutossa entisen kodin kirjahylly meni vahemalla tytärelle ja nyt sekä minun että kuopuksen kirjat ovat kaapissa, lattialla, lipaston päällä ja ikkunalaudoilla. Projekti kirjahylly on toki tulossa, mutta ensin pitää maalta seiniä. Postauksen kirjat ovat kaikki kuopuksen, joka lukee kolmella kielellä. Itse luen suomeksi, sillä olen todennut kielitaitoni riittävän paremmin lehtien lukuun. En siis jaksa lukea kovin pitkään vieraalla kielellä. 





Millaisia kirjoja sinä luet ? Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa !
Share:

tiistai 3. joulukuuta 2019

VAALEANPUNAINEN MYSSY

muoti

fashion

muoti


Talvinen sää jatkuu täällä Helsingissä, mutta loppuviikoksi on taas luvattu vesisateita. Itse pidän tälläisestä pikkupakkasesta, vesisade, tuuli ja kylmyys on kaikista kurjinta, eikä sitä jaksaisi enää ollenkaan. Toivotaan, että säätieteilijät olisivat väärässä ja saisimme vielä nauttia näistä talvisista ilmoista. Aurinko on pilkahdellut niin, että eilen luulin lähteneeni liian aikaisin töistä kotiin, kun ratikkapysäkillä seistessäni oli vielä valoisaa. Piti ihan katsoa kello varmuuden vuoksi. 






Kuvien asulla olin sunnuntaina liikenteessä. Kaikki vähän ylisuurta ja siksi niin mukavaa ja rentoa. Nuo Zaran baggy jeansit on kyllä ihanat, niistä varmaan tulee tämän talven käytetyimmät ja tulette näkemään niitä kyllästymiseen saakka. Valosiniraidallinen Weekdayn ylisuuri paitis on jo vuosia vanha ja kaivoin sen taas esiin kaapista. Sen päällä minulla oli Samujin villatakki, mutta se ei näissä kuvissa näy, kun oli aivan liian kylmä, enkä voinut ottaa takkia pois kuvauksessa. Vaaleanpunainen myssy on muuten KappAhlin ja se on hurjan lämmin sekä tietysti aika söpö.





Down coat KappAhl // baggy jeans Zara // oversize shirt Weekday // studded leather ankle boots Zara // beanie KappAhl // leather bag Agnes Cecilia from Ellos 






Huomenna minulla on tällä viikolla viimeinen työpäivä ja olen lomalla peräti kuusi päivää. Ah onnea ! Lomalla aion nukkua paljon, lukea kirjoja, käydä salilla ja maalata seiniä. Ja tietysti viettää itsenäisyyspäivää sekä katsoa Linnan juhlat. Sitten varmasti taas jaksaa loppuvuoden iloisin mielin tehdä töitä sekä nauttia arjesta.

Tunnelmallista tiistai iltaa !
Share:

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

HELLO DECEMBER

helsinki

helsinki

helsinki


Vihdoinkin joulukuu, joulukalenterin ensimäinen luukku avattu ja aamukahvi juotu kynttilänvalossa. Nyt ulkona paistaa aurinko ja kuinka ihanalta aurinvalo tuntuukin pimeuden päivien jälkeen. Ulkona pieni kerros lunta ja pikkupakkanen. Tästä tulee hyvä päivä.


helsinki





Postauksen kuvat ovat viime vuodelta, jolloin vapaapäivälle sattui lumimyrsky. Ryntäsin tietysti heti kameran kanssa kaupungille ja ikuistin kotikaupunkia kaunissa lumipeitteessä. Joulun ajassa parasta mielestäni onkin se kuinka kaupunki muuttuu jouluvalojen myötä ihan kuin toiseksi kaupungiksi. 






Tuomaan markkinat aukeaa tänä vuonna 6.12 ja sinne täytyy ehdottomasti taas päästä. Tuomaan markkinoilla on kivoja myyntikojuja, joista voi ostaa joululahjoja, mutta myös erilaisia ruokakojuja. Glögi maistuu ulkona tunnelmallisella torilla ja samalla voi ihastella kauniisti valaistoa Senaatintorin ympäristöä.






Joululahjoista puheenollen, olen itse jo aloittanut niiden hankkimisen. Inhoan kiireessä ostoksilla käymistä ja varsinkin joulun aikaan keskustan kaupoissa saattaa olla aikamoiset ruuhkat. Ruuhkassa tulee myös helposti tehtyä virheostoksia ja turhaa tavaraa on meistä useinmilla jo nurkissaan. Aina lahjan ei myöskään tarvitse olla tavaraa, vaan vaikka liput leffaan tai johonkin tapahtumaan. Aineettomia lahjaideoita on vaikka kuinka paljon, ja ne kannattaa valita huolella lahjan saajan mieltymysten mukaan. 






Vaikka en ole talven ystävä, on minusta joulukuu mukava kuukausi. Kaikki huipentuu tietysti joulun odotukseen, ja itse rakastan joulussa ylimääräisiä vapaapäiviä, jolloin saa vain olla tekemättä mitään. Joulukuun lopulla alkavat sitten päivät hiljalleen pidentyä ja uusi vuosi lähestyy. Monta syytä siis olla tyytyväinen joulukuun saapumiseen. 

Mikä sinusta on parasta joulukuussa ? Suloista sunnuntaita !


Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig