torstai 27. joulukuuta 2018

JOULUKOTI

sisustus

plantagen

ikea


Muutama kuva jouluisesta kodistamme. Tänä jouluna meillä ei tosiaan ollut perinteisiä joulukukkia kissapojan vuoksi, mutta minusta nuo eucalyptyksen oksat ja pieni joulupuu tuovat ihan riittävästi jouluista tunnelmaa.  Varsinaisia joulukoristeitakaan ei oikeastaan ole, harmaan tontun ostin Tokmannilta yksikertaisesti siksi, että se on hurjan söpö. Kisukin tykkää siitä, on muutaman kerran käynyt nappaamassa hyllyn päältä tontun leikkeihinsä.


sisustus

joulu

sisustus


Olohuoneessa meillä ei paljon joulua ole. Pöydällä on tuikkuja, ikkunalaudalla pikkukuusi ja ikkunassa valkoinen paperinen joulutähti. Jostain syystä en saa siitä kunnon kuvaa, mutta onhan tässä vielä aikaa. Meillähän on olohuoneessa sohvan edessä kaksi Hayn pikkupöytää, mutta näin jouluna olen huomannut, että isompi pöytä olisi mukava. Joskus olen nostanut mustan koripöydän, jossa on lasikansi, parvekkeelta jouluksi olohuoneeseen, nyt en jaksanut siirtää sitä.


sisustus

sisustus

joulu


Ruokahuoneen pöydällä on Hemtexin kynttilänjalka, ja myös ikkunassa roikkuva kynttilärengas on Hemtexiltä. Joulun ruokapöydässä meillä oli nuo lasiset Ikean maljakot kynttilöiden kanssa. Oli mukavampi syödä kun kynttilät olivat turvallisesti lasin takana. Harmikseni en saanut kuvaa joulupöydästämme, mutta astioina oli Iittalan Teemaa valkoisena, josta minulla on lautasten lisäksi myö lukuisia kulhoja ja tarjoilu-astioita. Juhlan aikaan on erityisen mukavaa, kun kaapista löytyy erilaisia kulhoja ja vateja.


sisustus

sisustus

kauneus


Hyllykön päälle löytyi aattona kaapista vanhemman tyttären sinne unohtama sisustusvalosarja, jonka nostin tuohon hyllyn päälle. Nyt olen sytyttänyt sen aina ensimmäisenä aamulla, ja juonut aamukahvin sen valossa. Tuoksukynttilä on MON/SUNin Frosty Dawn, jossa on kaunis mattaharmaa pakkaus ja hurmaavan lempeä talvinen tuoksu. Millainen on teidän joulukotinne ? Mukavia välipäiviä !


Share:

2 kommenttia

  1. Ihanaa kun kuvailit kaunista kotiasi oli mukavaa nähdä teidän jouluista tunnelmaa. Itsekin pidän tuollaisista tontuista.
    Mukavia välipäiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kiva kuvata, vaikka nyt on ollut valon kanssa ongelmia ;) Tontut on ihania <3

      Kiitos <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig