lauantai 1. joulukuuta 2018

HELLO DECEMBER

helsinki


Kuin tilauksesta ulkona paistaa aurinko, pimeä marraskuu on ohi ja vuoden viimeinen kuukausi, joulukuu on täällä. Postauksen kuva on joltain aiemmalta vuodelta ja muistaakseni joulukuun lopulta. Ehkä tänä vuonna saamme valkoisen joulun myös tänne Helsinkiin ? 

Joulukuussa voi viimein kaivaa esiin joulukoristeet, ellei ole sitä jo tehnyt ja heittäytyä täysillä mukaan joulutunnelmaan. Tai sitten voi myös jättää joulun höpsötykset väliin ja elää normaalia arkea. Itse en ole intohimoinen joulun rakastaja mutta nautin kyllä joulun tunnelmasta. Kotia en koristele ylenpalttisesti, eikä meillä ole myöskään lahjavuoria jouluna. Parasta kun kuitenkin on vapaat, joita joulun aikana on enemmän ja tilaisuus olla koko perhe yhdessä. 

Ihanaa on myös se, kuinka tähän pimään aikaan vuodesta on paljon tapahtumia. Joulumarkkinoita ja myyjäisiä, konsertteja ja näyttelyitä. Kaupungillakin on kiva käydä ainakin alkukuukaudesta, kaupoissa ja kahviloissa riittää vilinää. Pimeää kaupunkikuvaa valaisevat lukemattomat jouluvalot. Tervetuloa joulukuu ! Mistä sinä nautit eniten joulukuussa !Ihanaa joulukuuta teille kaikille !

Share:

4 kommenttia

  1. Ihana kuva! Hyvää joulukuun alkua Sara!

    VastaaPoista
  2. Kaikesta kauniista luonnossa ja valoista pimeydessä. Mihinkään ei tarvita tavaramääriä, eikä mässäilyä, vähemmälläkin pärjää🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin, tavaraa ei todellakaan tarvitse ylenmäärin, kuten ei myöskään mässäilyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig