sunnuntai 4. marraskuuta 2018

VUODEN 2018 ASUJA 1/3

muoti

fashion
 

Loppuvuodessa hauskinta täällä blogin puolella on tehdä erilaisia yhteenveto postauksia. Asupostauksia on taas tällekin vuodelle tullut niin paljon, että julkaisen yhteenvedot kolmessa osassa. Tässä ensimmäisessä on asuja alkuvuodelta ja myöhemmin on tulossa vielä kesäasuista oma postaus sekä tietysti loppuvuoden asut sitten ihan vuoden lopussa. 

Ilokseni huomasin, etten ole alkuvuoden pakkasilla kovinkaan usein pukeutunut kokonaan mustaan, vaan melkeimpä päinvastoin. Siihen on varmasti syynä nuo kaksi villakangastakkia; Gannin luonnonvalkoinen ja KappAhlin vaaleanpunainen. Paksun villaneuleen kanssa ne molemmat menevät myös pakkasilla. 


kappahl


Yksi viime talven käytetyin takki oli tietysti tuo KappAhlin vihreä pitkä untuvatakki. Todella lämmin ja minusta myös kivan näköinen sekä sopiva kaupunki ulkoiluun. Usein jalkaan eksyivät pakkasilla myös nuo ECCOn lämpöiset sekä supermukavat nilkkurit. Niitä käytin paksujen sukkien kanssa, jos housut olivat vajaamittaiset. Nilkatkin pysyivät lämpöisinä. 


kappahl


Viime talvena innostuin myös punaisesta väristä ja tämä ylläoleva asu oli minusta yksi talven hauskimmista. Asuun toki kuului myös takki. Mekon ja paksun neulepaidan yhdistelmä on myös lämmin ja tulee varmasti käyttöön tulevanakin talvena. 


fashion


Tämä asu oli myös yksi omia suosikkejani ja jatkaa tavallaan tuota edellisen asun teemaa eli kerrospukeutumista. Pitkä raitapaita farkkujen ja neuleen kanssa, tässä mustavalkoisena. Tuo kuvan Nanson ohut neule on ollut yksi käytetyimmistä tänä vuonna, sillä minun lisäkseni myös kuopus rakastaa sitä. 


outfit


Villakangastakkien lisäksi käytän usein parkaa pakkasilla. Itselläni on niitä kaksi; tämä vihreä ja musta. Parka on huoleton ja kestää myös sadetta. Tässä asussa on kaksi viime talven käytetyintä juttua eli tuo Samujin myssy ja Agnes Cecilian nahkalaukku. Laukku on ihan älyttömäm laadukas ja minusta todella kaunis yksinkertaisuudessaan. 


outfit

fashion


Kaksi ylläolevaa asua on keväältä, tennarit, nilkkasukat ja vajaat lahkeet housuissa, ihan parasta. Kultanappinen takki on Mangon ja tosiaan vuosia sitten ostettu. Se on välikausitakkini, mutta tuo vaaleanpunainen käy myös leudommilla ilmoilla kevyesti asustettuna. Nämä molemmat asut vosivat olla käytössä myös juuri nyt. 


muoti

fashion


Sitten siirrytään toukokuuhun ja nahkatakkin. Viime kevät oli hurjan lämmin jo toukokuussa, mutta ne ihan kesäisimmät asut ovat seuraavassa postauksessa. Nahkatakkia en lopulta käyttänyt kovin usein juuri tuon lämmön vuoksi, mutta näissä kahdessa asussa se oli mukana. Ensimmäisessä muistan palelleeni ja toisessa oli jo kuuma. No, sellaista se aika usein on. 

Tässä siis alkuvuoden asuja ja minusta kaikki aika kivoja. Samaan tyyliin pukeudun varmasti talven tullen, ehkä vähän uudella twistillä ? Mikä asuistani on sinun suosikkisi ? Suloista sununtaita !


Share:

4 kommenttia

  1. Sulla on kiva tyyli :) Vaaleanpunainen takki on upea ja oma suosikkini, toki muutkin ihania.

    - Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on kyllä ihana, tekee tylsästäkin asusta kivan :)

      Poista
  2. Nuo sinun vaaleat villakangastakit ovat ihania, kivan raikkaita talvellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, muuten varmaan pukeutuisin tosi synkästi. Täytyy tunnustaa, että pitkään mietin ostanko vaalean takin, mutta en ole katunut. Tietenkään sitä ei voi joka päivä käyttää.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig