lauantai 2. kesäkuuta 2018

HELLO JUNE

flower


Ei ole sattumaa, että viime postauksissa on vilahdellut kukkia. Kun ulkona on jo ihan kesä ja luonto täällä kaupungissakin on täynnä kukkia, ei niitä voi olla ihastelematta täällä bloginkaan puolella. Kuvien kimppu on saatu Nanson pressipäivästä, kukat ovat Urban a kaupan yhteydessä olevasta Wild Things- kukkakaupasta. Sieltä löytää upeita ja hieman erilaisia kukkia ja kasveja.


kukkakimppu


Kesäkuu näyttää alkavan lämpöisenä ja haluan uskoa, että tästä kesästä tulee tulee juuri sellainen, josta me kaikki haaveilemme talven kylmyydessä ja pimeydessä. Toukokuu on ollut säiden puolesta suorastaan uskomattoman upea, jatkukoon koko kesä samanlaisena.


kukkakimppu


Tänään juhlitaan koulujen päättymistä ja loman alkamista monissa perheissä, meilläkin. Kuopuksella on koulua jäljellä vielä kaksi vuotta, sitten päättyy oma pitkä urani koululaisten äitinä. Samalla haikeaa ja aivan ihanaa. Saa nähdä millaisissa tunnelmissa olen silloin. Nyt kuitenkin on vielä mukavaa, ettei kuopus ihan vielä ole päättänyt kouluaan ja valmistaudu jatko-opintoihin.


wild things


Onnittelut kaikille uusille ylioppilaille ja muille koulunsa päättäneille, sekä ihanaa kesälomaa ! 
Share:

2 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig