torstai 21. joulukuuta 2017

WINTER WHITE




Viikonloppuna käväistiin tyttären kanssa talvipuutarhassa kuvaamassa. Vaikka ulkona oli aika kurja ilma, eikä todellakaan yhtään talvinen, tuli kuvista silti aika kivoja tuossa puutarhan ulkopuolellakin. Kaunis vaalea rakennus ja tunnelmalliset jouluvalot ikkunoissa ovat ihana tausta yllenäni olleelle asulle. Gannin vaaleaa villakangastakkia käytän harvoin kurakelillä, mutta nyt uhmasin säätä. Selvisin kuitenkin kotiin ilman kurajälkiä takissa.





Wool coat Ganni // jeans Acne Studios // ankle boot and beanie Zara // bag Chloé






Tänään kaupungille lähtiessäni tajusin, että niin paljon mustia vaatteita rakastavana on aika hassua etten omista yhtään villakangastakkia mustana. Olen silloin tällöin etsiskellyt sopivaa, mutta kun sitä ihan oikeaa ei ole tullut vastaan on se jäänyt ostamatta, ja ehkä hyvä niin. Muutekin tuntuu ettei mustiin pukeutuminen kiinnosta itseäni enää niin paljon, sillä olen ruvennut ihastelemaan ja haaveilemaan kaikenmaailman väreistä. Voihan se olla vain tätä pimeyteen kyllästymistäkin.





Haaveiletko sinäkin väreistä kaiken tämän pimeyden keskellä ? Tunnelmallista torstaita !


Share:

12 kommenttia

  1. Olen maanläheisten värien ystävä:beessi, vihreä, harmaa, musta jne., mutta välillä saatan ostaa jotain värikästäkin nykyään.
    Kaunis takki sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanläheiset värit ovat kauniita, ruskeaa tosin itse vierastan. Monella tuntuu värit tulevan takaisin nyt pitkän mustan kauden jälkeen :)

      Kiitos :)

      Poista
  2. Vaalea takki näyttää todella kauniilta vaikka se ei aina ole se kaikkein käytännöllisin.

    Ihanan tunnelmalliset kuvat, Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästeliäästi olen käyttänyt takkiani juuri värin vuoksi, vaikka se ihana onkin.

      Kiitos, kuvauspaikka on kaunis ja tunnelmallinen.

      Poista
  3. Tuo takki on upea ja vaalea väri kaunis! Ei tosin sopisi sellaiselle sottapytylle kuin minä;)
    Suloista joulunaikaa, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aika tarkkana saa takin kanssa olla. Ei sovi itsellenikään joka päiväiseen käyttöön ;)

      Kiitos samoin sinulle Lady <3

      Poista
  4. Oi että on hieno asu. Todella ihana tuo valkoinen. Kiitos tästä blogista mikä on auttanut minuakin pukeutumisen haastavassa maailmassa. On niin mukava katsoa sinulta vinkkejä omaan pukeutumiseen. Juuri sinun blogiasi on mukava katsella ja lukea. Kiitos tosi paljon ja ihanaa joulua : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta kommentistasi. Mukava kuulla, että olet saanut vinkkejö omaan pukeutumiseesi :)

      Ihanaa joulua sinulle !

      Poista
  5. Kaunis takki. Valkoinen taitaisi olla liian haastava minulle näissä sääolosuhteissa.

    Rentouttavaa joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Väri on kyllä hiukan haastava näissä vetisissä ja kuraisissa keleissä. Pikkupakkasille täydellinen takki, niitä vaan harvoin enää on.

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja tuo takki on upea. Kävimme lasten kanssa Talvipuutarhassa, kaunista ja tunnelmallista.

    - Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Talvipuutarha oli nyt erityisen kaunis, mukava että ehditte sinne.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig