torstai 28. syyskuuta 2017

VIIKONLOPUN RENTO ASU




Viime viikonloppuna viiletin villahousuissa. Jalassa oli nimittäin maailman mukavimmat, mutta silti laadukkaat housut eli blogin kautta saadut  Nanson rennot Huurre housut. Housut ovat puuvilla/modaali sekoitetta ja joukossa on 15 % villaa, näillä siis pärjää talvellakin. Olen käyttänyt housuja myös kaupunki lookissa paitapuseron ja trenssin kanssa. Toimii niinkin. Huurre housut ovat täyspitkät, kuvien asussa olen rullannut lahkeet rennosti muutaman kerran. 






Asun neule  Nanson Villis ja siitä on nopeasti tullut niin minun kuin kuopuksen suosikki tänä syksynä. Aika usein on  käynyt niin, että olen aamulla huomannut neuleen hävinneen kaapistani. Villiksessä on merinovillaa 55 % ja loput puuvillaa, aivan täydellinen neule juuri nyt. 

Tämä(kin) viikko on taas melkein lopussa ja tuntuu, ettei aina ehdi tehdä sitä kaikkea mitä suunnittelee tekevänsä. Ulkoilla ehdin ihan liian vähän ja se kyllä harmittaa, varsinkin nyt kun ilmat ovat mitä upeimmat. Viikonlopuksi ei onneksi olekaan mitään erityisiä menoja, joten suunnittelenkin pitkää kävelylenkkiä syksyisiin maisemiin. Ihanaa loppuviikkoa kaikille !


Bomber Monki // pants and knit Nanso  * // sneakers Adidas // sunnies Furla * // bag Alexander Wang // t-shirt H&M


* Saatu blogin kautta


Share:

6 kommenttia

  1. No kyllä näyttää rennolta :) Mä just eilen mietin, että tarvitsen parit uudet verkkarit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkareita kyllä tarvitsee useat :) Näissä Nanson housuissa on se hyvä puoli, että niillä saa myös asiallisemman lookin aikaan, mutta mukavuus säilyy ;)

      Poista
  2. Todella kivan rento asu ja tykkään jälleen näiden kuvien fiiliksestä!

    VastaaPoista
  3. Täydellisen rento asu viikonloppuun!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig