maanantai 11. syyskuuta 2017

TEEMAA



Pidempään blogiani seuranneet tietävätkin, että olen suuri kahvin ystävä. Oman hyvinvoinnin vuoksi olen kuitenkin pikkuhiljaa opetellut myös juomaan teetä. Siinä missä kahvilla on piristävä vaikutus, on tee ikäänkuin rauhoittavampi vaihtoehto. Teetä ei napata mukaan takeaway kupissa, vaan se juodaan rauhallisesti ja nautiskellen. 

Viime viikolla kävin pressitilaisuudessa, jossa saimme maistella TEEMAAn juomia. TEEMAA on keskittynyt Itä-Aasian huipputeelaatuihin ja heillä on teehuone Annankatu 19. TEEMAA myy tuotteitaan myös verkkokaupassaan ja järjestää teemaisteluita.

Saimme mukaamme muutamia teelaatuja ja kuopukseni, joka rakastaa inkivääriän makua, oli aivan innoissaan tuosta kuvassa näkyvästä Lohikäärmeenpesästä. Tässä teessä on inkiväärin lisäksi, savustettua mustaa teetä Kiinasta ja paahdettua vihreää teetä Japanista. Maku on paahteinen ja lämmittävä inkiväärin tuodessa kirpeän lisän. Minusta ihana idea laittaa paketin etikettiin yksinkertainen valmistusohje. Siitä on apua ainakin tälläiselle teemaistelun aloittelijalle. Oletteko kahvin vai teen ystäviä ? Rauhallisia ja tunnelmallisia teehetkiä !


* Tee saatu blogin kautta
Share:

2 kommenttia

  1. Olen teen ja kahvin sekakäyttäjä, molempia juon päivittäin. Teestä olen tykännyt aina, mutta viimeisten kuukausien aikana olen täysin hurahtanut siihen ja eri teelaatuja ja -makuja on kertynyt aika monta keittiön kaappiin. Lohikäärmeenpesä kuulostaa herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen parin viime vuoden ajan lisännyt teen juontia. Pukka tee on yksi suosikeistani pussiteestä. Uusin juttu on nyt nämä irto teet. Niin ja minttuteetä on toki tietysti tuttu myös ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig