maanantai 31. heinäkuuta 2017

VEGEVIIKKO


 Tällä viikolla vietämme kuopuksen kanssa vegeviikkoa eli syömme viikon ajan vegaanisti. Kuopus on melkein kokonaan kasvis-syöjä ja kesän aikana olen itsekin syönnyt melkein pelkästään kasvisruokia. Molemmat tietysti käytämme normaalisti maitotuotteita ja kananmunia. Vegaaniin ruokavalioon ne eivät kuulu, joten tämän viikon meidän on selvittävä ilman niitä.




Pakko nyt myös tunnustaa etten oikeastaan tiedä kovinkaan paljon vegaanisesta ryokavaliosta. Ehkä ne ihan perujutut eli ettei syödä mitään eläinperäistä ja korvataan ne jollain muulla proteiinin saannin varmistamiseksi. Kesän aikana tutuiksi ovat jo tulleet erilaiset pavut. Linssejä ja couscousia olen käyttänyt aikaisemminkin ruoanlaitossa. Soijatuotteisiinkin olen jo tutustunut aikaisemmin ja jopa tykkään niistä. No näillä tiedoilla ja kuopuksen toivelistan kanssa lähdin sitten aamulla kauppaan.




Kaupasta keräsin ostoskoriin vihanneksia ja hedelmiä. Nappasin paketin tuoreita herkkusieniä. Kauraleipää, tomaattimurskaa, tomaattipyrettä jne. Sitten parkkeerasin itseni pitkksi aikaa papuhyllyn luokse ja pyörittelin erilaisia paketteja käsissäni, vertailin hintoja ja mietin syökö vegaaniit Pirkka-tuotteita ? Nappasin mukaan myös kuopuksen toiveen eli Quinoan. Sitten maito-osastolle, jossa katselin erilaisia soijatuotteita ja ostin mukaan itselle tuttuja ja hyvänmakuiseksi todettuja tuotteita.
Suklaatakin olisi tehnyt mieli, mutta monessa tummassa suklaassa oli maitojauhetta. Se ei varmaan kuulu vegaaniseen ruokavalioon ? En jaksanut sitten lukea joka suklaapakkausta läpi ja niin lähdin kotiin ilman herkkuja. Huokaus.




Miten ensimmäinen päivä on sitten sujunut ? Aamulla laitoin kahviin tyttären ostamaa soijamaitojuomaa, ja kaadoin kahvin pois. Siis oikeesti ihan kauheaa, soija jotenkin paakkuuntui kahviin. Join sitten kahvin mustana. Puuron kanssa ei ollut ongelmia, koska en laita siihen koskaan maitoa. Eväsleipiä tehdessä katselin kaihoisasti jääkaapissa olevaa juustoa, kasasin kuiteikin leivän päälle keon tuoreita vihanneksia. Kahvin jälkeen olisi maistunut kaapissa oleva herkullinen valkosuklaa-karpalokeksi, vältin kuitenkin kiusauksen ja söin kourallisen pähkinöitä. Päivälliseksi söimme  quinoa kasvispaistoksen kera, jossa oli myös herkkusieniä. Herkullista ja täyttävää. Ja valmistui yllättävän nopeasti. Iltapalaksi söin soijajogurttia myslin kanssa, mutta otin tavallista pienemmän annoksen, koska soijajogurtti on paljon kalliimpaa kuin tavallinen maustamaton ja rasvaton jogurtti, jota tavallisesti syön. Ei siis ollut kovin vaikeaa, vaikka söin ehken vähän vähemmän kuin tavallisesti, kun kaikkea mitä mieli teki ei voinutkaan suuhunsa laittaa. 

Katsotaan nyt miten vegeviikko sujuu ja lupaan palata asiaan viikon kuluttua ja kertoa teille kokemuksista viikon varrelta. Oletteko kokeilleet vegaanista ruokavaliota ? Vinkkejäkin saa antaa, jos tätä joku vegaani lukee. 


Share:

12 kommenttia

  1. Vegaanituotteet.fi-sivustolta löytyy listoja esimerkiksi vegaanisista herkuista ja muista ruoka-aineista, voi katsoa sieltä niin ei tarvitse kaupassa arpoa 😊

    VastaaPoista
  2. Hei oatlyn kahville tarkoitettu kaurajuoma toimii kahvissa yhtä hyvin kuin lehmänmaito. Joskin on hieman hintavampaa mutta kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) Täytyy kokeilla, kahvi mustana ei oikein maistu ;)

      Poista
  3. Viena K-blogissa on kivoja vegaanivinkkejä herkkuja myöten! Kokeile mantelimaitoa kahviin tai puuroon, minusta se maistuu paremmalle kuin soijamaito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä Marjukka :) Täytyy kokeilla tuota mantelimaitoakin, käytän normaalisti kahvissa rasvatonta maitoa ja jo kulutusmaito maistuu minusta pahalta. Viikon nyt ehkä selviää mustallakin kahvilla ;)

      Poista
  4. Kiva kuulla näistä vege-kokeiluista, toivottavasti kerrot niistä viikon jälkeen lisää. Itse en ole vastaavaan kokeiluun viikoksi vielä ryhtynyt. Sen sijaan olen pidemmän aikaa entistä useammin tehnyt kasvisruokia (esim. kasvispihvit ovat ihan lemppareita), mm. käyttänyt ruokavaliossa riisin tai perunan sijaan kvinoan lisäksi bulguria, smoothien ja tuorepuuron pohjina soija-, manteli-, cashewpähkinä ym. juomia sekä lisännyt papujen käyttöä. Viime kesänä innostuin härkäpavuista ja kun tämän vuoden oma sata näyttää jäävän laihanlaiseksi, ostin juuri maalla paikallisen yrittäjän viljelemiä kuivattuja papuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen viikon jälkeen sellaisen *miten meni postauksen*. Mekin ollaan syöty viime aikoina paljon kasvisruokka, joten ihan hirveä hyppäys tämä ei ollut :)

      Pavut ym tuo muutenkin kivaa vaihtelua ruokapöytään. Nyt niitä on toki tullut syötyä melkein joka päivä.

      Poista
  5. Kokeile Alpron for professionals soijamaitoa kahviin, ei välttämättä löydy joka kaupasta, mutta toimii kahvissa parhaiten.

    https://www.centralsupplies.co.uk/wp-content/uploads/2015/11/Soya-Prifessional.png

    VastaaPoista
  6. Täyttä vegaaniruokaviikkoa en ole tainnut koskaan kokeilla, vaikka kasvisruokaa syönkin nykyisin enemmän kuin ennen. Oatlyn vaahtoavasta iKaffesta tulee hyvät latet, en olisi älynnyt kasvimaidoksi, jollen olisi nähnyt mitä barista käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syön myös kasvisruokaa paljon, mutta vegeviikko oli kyllä erilainen kokemus ;) Kirjoitan tästä vielä oman jutun, maidoista varsinkin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig