perjantai 28. heinäkuuta 2017

BEACH DAY





Ihana aurinkoinen aamupäivä on taas vaihtunut harmaaksi ja viileäksi kesä-illaksi. Jos tänä kesänä on halunnut nauttia auringosta rannalla, on sinne pitänyt kiirehtiä samantien. No me oltiin tietenkin vähän myöhässä, kun lomalla aamut tuppaa venymään, mutta ehdittiin kuitenkin nauttia olostamme rannalla.





Makailtiin rannalla muutama tunti, juotiin kahvit ja syötiin jätskit. Poika houkutteli meidät uimaankin,  eikä vesi ollutkaan yhtään kylmää. Oikeesti en edes muista milloin olen viimeksi käynyt Suomessa uimassa. Ehkä olen ihan turhaan vältellyt veteen menoa. 





Ranta-asuna oli musta uikkari ja vuosia vanha Sud Expressin valkoinen mekko, jota joka kevät pyörittelen käsissäni ja mietin pitäisikö siitä luopua vai ei. En vaan raaski ja niin käytän sitä pari kertaa kesässä rannalle mennessä. Toisaalta eihän se paljon tilaa vie kaapissa. Jotenkin vaan ihan hassua ettei voi luopua joistakin vaatteista. 

Viikonloppuna luvassa ainakin osittain aurinkoista, saa nähdä mitä kivaa tekemistä keksitään. Yleensä ollaan ainakin kerran kesässä käyty piknikillä puistossa, se voisi olla tulevan viikolopun juttu. Suomenlinnakin on vielä käymättä, mutta sinne tuskin kannattaa nyt turistisesonkina lähteä. Millaisia viikonlopun suunnitelmia teillä on ? Aurinkoista viikonloppua !


Share:

4 kommenttia

  1. Onpas tosi mukavan kuuloinen rantapäivä! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa on aina kivaa :) Toivottavasti olisi aurinkoinen viikonloppu ;)

      Poista
  2. Hienon kuvan olet saanut napattua sun pojasta.
    Pihlajasaaressa kastelin varpaita, mutta kylmältä tuntui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Siellä varmaan olikin kylmää vettä.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig