maanantai 13. maaliskuuta 2017

FARKKUPAITA






Ihanaa kun kevät on täällä, pieni asia, joka tekee minut onnelliseksi.  Ihan vielä ei kuitenkaan voi pukeutua kovin keväisesti, itse palelen herkästi ja siksi maanantain ( ja sunnuntain ) asussa oli villaneulemekko yhdessä farkkupaidan kanssa. Tykkään paitapuseroista, mutta harvoin niitä tulee käytettyä ihan yksinään. Usein puen paidan alle vähintään topin tuomaan lisälämpöä. Jakkumainen farkkupaitani on Black Swan Fashionin ja löytyy täältä. Vaatekaapistani löytyy myös toinen farkkupaita, mutta koska siinä on tiukat hihat, ei sitä voi käyttää neuleen päällä. Jamie farkkupaidassa sen sijaan hihat ovat juuri sopivan väljät myös neuleen päälle puettaessa. Materiaali on ihanan pehmeää puuvillaa ja väri juuri oikea farkunsininen.

Viikon tylsin ja inhottavin päivä eli maanantai on kohta ohi. Ihan tavallinen viikko tulossa, viikoloppuna tosin onkin sitten jotain kivaa tiedossa. Tällä viikolla yritän tehdä etukäteen jo jotain viikonlopun rutiineja ( siivota ja pestä pyykkiä ), jotta viikonloppuna voisin vaan rentoutua. Niin ja tietysti mennä aikaisin nukkumaan. No mutta, tästä se viikko taas lähtee käyntiin. Kivaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle !

Wool dress and denim shirt Black Swan Fashion * // tights Wolford * // leather ankle boots Vagabond


* Saatu blogin kautta
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig