maanantai 21. marraskuuta 2016

Päivän marjat



Maanantain mehukkaan marjainen vinkki kaikille niille joiden pakastin ei ole täynnä kesällä itse kerättyjä marjoja. Roberts Berrie on suomalainen yritys, joka valmistaa käteviä juotavia, huoneenlämmössä säilyviä marjajuomia. Yhdessä pakkauksessa on tosiaan tarvitsemamme päivän marjat annos. Päivän Marjat valmistetaan Suomessa kokonaisista marjoista ja ne ovat maidottomia, laktoosittomia ja gluteenittomia. Siis niin kätevää. Kuvassa omat suosikkini ja täältä löydät lisää eri makuja. Lapsille on myös omat Muumi Berriet. Näissä on ihanan täyteläinen marjojen maku ja itse ihastuin siihen kuinka helppokäyttöinen tuollainen juotava marja annos on.

Olen juonut näitä aina aamuisin, päivä lähtee ihan erilailla käyntiin kuin vaikkapa tuoremehua juomalla. Ainoa miinus on, että toistaiseksi näitä voi tilata ainostaan netistä. Pressitilaisuudessa, johon näihin tutustuin, maistoin muuten kaikki maut läpi. Ihan paras on omasta mielestäni juuri tuo ylin eli Berrie + Fiber Villimustikka & Luumu, jossa on myös kuitua mukana.

Kaiken tämän pimeyden keskellä tuntuu, että on käytettävä hyväksi kaikki keinot pysyä edes hiukan pirteämpänä. Siksi olen viime aikoina innostunut entistä enemmän terveellisistä eläntavoista ja keinoista lisätä omaa hyvinvointia. Miten sinä aloitat päiväsi ? Mukavaa maanatai-iltaa !


* Kuvan tuottet saatu blogin kautta

Share:

4 kommenttia

  1. Nuo ovat ihanan makuisia - maistelin niitä Turun Messukeskuksen pressihuoneessa Osaava Nainen -messuilla. En huomannut siellä, että noita saa vain netin kautta ja olen siis turhaan niitä kaupoista haikaillut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään näistä todella, hyvän makuisia ja niin käteviä.

      Huomasin kysyä mistä näitä saa :) Tulevat ilmeisesti myöhemmin myös kauppoihin.

      Poista
  2. Noista kyllä saa kivasti energiaa ja ovat ihanan pirtsakan makuisia, eikä liian makeita. :) Kivaa uutta viikkoa Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onneksi ole lisätty sokeria :)

      Kiitos samoin sinulle Tiia <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig