sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Joulua kotiin





Joko saa laittaa joulun kotiin ? Edellisistä vuosista poiketen olen innostunut joulusta jo nyt. Vielä meillä ei kuitenkaan ole näin jouluista kuin kuvissa, vaan kuvat ovat edelliseltä kolmelta vuodelta. Mitään loogista järjestystä näissä ei ole, kokosin niitä tähän postaukseen inspiraatioksi teille ja itselleni.





Mitään ihmeellisiä muutoksia ei meidän joulussa tänäkään vuonna ole. Juhlimme joulua rennosti, syöden sitä mitä huvittaa ja koristellen kotia kohtuudella. Tänä vuonna ikkunalaudalle on jo nyt ilmestynyt jouluvalot Ikean maljakossa. Muuten koristelen kodin pääosin kynttilöillä ja kukilla.





Yhtenä jouluna meillä oli joulumänty, nyt voisin ostaa pienen joulukuusen. Muuten kukat ovat olleet valkoisia; tulppaaneja maljakossa, hyasitteja ruukuissaan ja aina amaryllis. Se on aina kukkinut vasta tammikuussa, tänä vuonna aion ostaa sen jo aikaisemmin, kukkikoon mielummin ennen joulua.





Jouluun kuuluu ehdottomasti kynttilät. Tuikkuja, tuoksukynttilöitä ja pöytäkynttilöitä. Jälkimmäisiä kokoan yleensä tarjottimille; valkoisia, mustia ja harmaita. Ruokapöydän kattaukseen laitan antiikkikynttilät jaloissaan. Niitä kynttilän jalkoja voisi olla lisääkin, ne siis kynttilöiden lisäksi ostoslistalle. 





Koska kotimme on pääosin mustavalkoinen, tulee joulummekin noudattamaan samaa väriskaalaa. Meidän joulukoti ei ole runsas, muttei myöskään ihan minimalistinen, vaan sopivasti jotain siltä väliltä. Meidän näköisesti. Joko sinä sunnittelet joulusisustusta ? Millainen on sinun joulukotisi ?
Suloista sunnuntaita !



* Mainoslinkkejä
Share:

8 kommenttia

  1. Itselle myös hyasintit tuo heti jouluista fiilistä, se tuoksu mikä niistä lähtee, sitä ei voita mikään. <3 Muutan aika pientä, keittiön pöytäliinan vaihdan yleensä jouluisempaan ja jouluvaloja ripustelen vähän ja joulukuun alussa koristelen meidän tekokuusen, mutta siinäpä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasintit kuului kyllä jouluun, rakastan sitä tuoksua.

      Kuulostaa kohtuulliselta koristelulta, se taitaa olla trendi nykyisin :)

      Poista
  2. Kynttilät tuovat kyllä tosi paljon tunnelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kuvittele tämä pimeys ilman kynttilöitä :)

      Poista
  3. Kynttilöitä, muutama hillitty jouluvalo ja tietysti hyasintit<3 Siinä ne tärkeimmät. Eilen jo kaivoin esiin jouluisen kuparitähden ikkunaan. Valoa tähän pimeyteen kaivataan jo nyt. Mukavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan riittävästi, mä niin uskon tässäkin asiassa, että vähemmän on enemmän :)

      Valoa tarvitaan nyt tähän pimeyteen. Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  4. Kuniita kuvia ja jouluista rauhallista tunnelmaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig