tiistai 29. marraskuuta 2016

Black Swan Fashionin muotikonsultin työ



* Yhteistyössä Black Swan Fashion kanssa


Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa  Black Swan Fashionin kotikutsuilla. Black Swan Fashion on tanskalainen naistenvaatebrändi, jota siis tosiaan myydään kotikutsuilla ja myös netissä. Black Swan Fashionin vaatteet ovat mustia, mutta mukana on aina myös kauden trendivärejä. Vaatteet ovat myös laadukkaita ja muodikkaita pienellä twistillä.

Kutsuilla tapasin muotikonsultti Susanna Grundströmin, jonka kanssa juttelimme hänen työstään Black Swan Fashionilla. Muotikonsultti myy kotikutsuilla kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää mallistoa, johon hän aina tutustuu etukäteen. Muotikonsultilla on malliston kaikki vaatteet muutamassa eri koossa, jotta kutsuille tulevat naiset voivat niitä sovittaa ennen ostopäätöstä. Konsultti myös tarvittaessa auttaa asiakasta löytämään tämän vartalotyypille sopivimmat vaihtoehdot.




Susanna kertoi muotikonsultin työn olevan mielenkiintoista ja innostavaa. Hänestä parasta työssä on ajan hermolla pysyminen muodissa, on kiva olla muodin aitiopaikalla. Hienoa on myös auttaa asiakkaita löytämään uusia tyylejä ja heille sopivia vaatteita. Saada aikaan se fiilis, kun asiakas on tyytyväinen löytäessään jotain kivaa. Susannasta myös verkostoituminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja naisten yhteen tuominen on palkitsevaa. Unelmatyö kaiken kaikkiaan. Susanna kertoi myös itse innostuneensa pukeutumisesta uudella tavalla muotikonsultin työt aloitettuaan. Susannan kuvissa näkyvä asu on kokonaisuudessaan tämän talven Black Swan Fashion mallistosta.




Kotikutsuilla tunnelma oli rento ja mukava. Joimme kahvia ja glögiä sekä söimme pientä naposteltavaa. Katselimme ja sovittelimme vaatteita ja puhuimme muodista, vaatteista ja vähän muustakin. Kotikutsuilla voi vaatteita sovittaa kaikessa rauhassa, saa hyviä vinkkejä omaan pukeutumiseen ja tutustuu uusiin ihmisiin. Ihan mainio tapa hankkia uusia vaatteita. 





Black Swan Fashionin muotikonsultin voit pyytää kotiisi ja järjestää omat kutsut ystävillesi. Vai kiinnostuitko itse muotikonsultin työstä ? Työ sopii hyvin itsenäiselle muotia rakastavalle ja sosiaaliselle naiselle. Hae rohkeasti mukaan Black Swan Fashionin teamiin !




Oletko sinä käynyt kotikutsuilla ? Entä onko Black Swan Fashion sinulle jo tuttu brändi ? Tunnelmallista tiistai-iltaa ihanaiset !

Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig