torstai 27. lokakuuta 2016

#tbt



Tämän viikon throwback thursdayssä taas mukana muutama kuva vanhasta blogistani. Kauhistus. Ensinmäinen kuva on viime vuodelta 2015 ja aika yllättäen asussa on mustaa ja sinistä. Minkäs sille voi, että kun pitää jostain jutusta, sitä toistaa aina uudestaan. Marc by Marc Jacosenin takki oli muuten ylläni myös tänään, sateesta huolimatta. Farkut ovat Won Hundredin vajaamittaiset ja korkeavyötäröiset ja jostain kumman syystä en ole niitä tänä syksynä käyttänyt. Musta neule Black Swan Fashionin ja odottelee kaapissa, neule on nimittäin itse asiassa todella lämmin. Olikohan viime vuonna jotenkin kylmää tähän aikaan ?




Näin kevyessä asussa vuonna 2014. Blogi tekstin mukaan oli todella lämmintä ja kuvassa näkyy aurinkoakin. Ihanaa. Tuona syksynä käytin paljon noita Niken lenkkareita hameiden ja mekkojen kanssa. Tossut ovat edelleen yhdet luottokengistäni, laitan ne jalkaan yleensä silloin kun tiedän käveleväni paljon päivin mittaan. Nahkatakki rakas Karl Lagerfeldini, oikeasti paras hankintani ikinä.




2013 on näköjään ollut myös lämmin lokakuu, sillä ylläni on Tiger of Swedenin vaalea trenssi yhdessä puuvilla neuleen ja Victoria Beckhamin mustien farkkujen kanssa. Jalassa conssit ja huivi on Isabel Marantin. Kaikki edelleen vaatekappissani, lukuunottamatta vaaleaa neuletta. Tigerin trenssiä en ole paljon viime aikoina käyttänyt, jotenkin sen tyyli on liian klassinen juuri nyt omaan makuuni.




Tämän kuvan myötä siirrytään vanhaan blogiini ja auringon alle Marokkoon. Vuosi on 2010 ja kuvan asulla olen juuri tullut leipomosta ( huomatkaa kädessä oleva leipäpussi ) silloiselle kotikadulleni. Yllä on kevyt neule, ballerinat ja Stravidariuksen housut. Housut ovat edelleen vaatekaapissani, en raaski heittää niitä pois, sillä ne ovat jotenkin niin kivat. Käytän niitä harvoin, mutta silloin kun käytän yhdistän ne yleensä muuten kokonaan mustaan asuun.




Tämä kuva on myös Marokosta vuodelta 2009 ja katsokaa miten ihania kukkia minulla on ollut silloisen kotini parvekkeella. Asu taas on jonkinlainen wannabehippie-juttu. Oletan. Farkut ovat Dieselin ja ne minulla on edelleen, leveälahkeiset farkut ovat ihanat korkeiden korkojen kanssa ja jalat näyttävät pitkiltä. Korkoja tosin nykyisin käytän harvakseltaan, harmi. Note to myself: pysy erossa kukkakuosista ! 

Täytyy kyllä tunnustaa, että näin talven kynnyksellä iskee ikävä entistä elämääni auringon alla. Oli kuulkaa aika huoletonta kulkea lokakuussa pelkässä paidassa ja talvellakin pärjäsi kevyellä takilla. Tosin sisällä oli talvisin ihan sairaan kylmä ja sitä en ikävöi yhtään. 

Pahoittelut viimeisten kuvien huonosta laadusta, mutta halusin laittaa ne samankokoisian kuin muutkin kuvat. Postaus näyttää jotenkin kivemmalta näin. Tuohon aikaa tosiaan kuvasin pokkarilla, niinkuin suurin osa bloggaajista. Kyllä on huimasti menty eteenpäin noista ajoista.

Tunnellmallista torstai-iltaa kamut !


Share:

10 kommenttia

  1. Kivoja kuvia ja varsinkin nuo pari viimeistä ovat ihania! Ja hui, minkälainen ero sääolosuhteissa ensimmäisen ja viimeisen kuvan kesken.

    VastaaPoista
  2. Aww, miten hauskoja kuvia :))

    VastaaPoista
  3. Noiden "uudempien" kuvien asut ovat taattua sinun tyyliäsi - kyllä simppeli on vaan upeaa kun sen taitaa!
    Ja nuo kaksi viimeistä kuvaa - aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Parasta pysyä simppelinä, se vaan aina toimii.

      Hih, onhan ne aika hauskoja ;)

      Poista
  4. Voi miten kivoja kuvia :) Nuo farkut viimeisessä kuvassa ovat supermageet!
    Jännää miten ilmat voivat vaihdella noinkin paljon eri vuosien välillä.
    Mukavaa - toivottavasti aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Noita farkkuja en varmaan koskaan heitä pois ;)

      Hämmästyin itsekin, näissä on melkein samat päivät eli 27 ta 28 lokakuuta.

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  5. Kiva katsaus!

    Katselin neljän vuoden takaisia kuvia, tähän aikaan oli muutama sentti lunta jo. Olikohan se juuri se talvi kun ensilumi suli huhtikuussa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Taisi olla, talvi tuntui silloin loputtomalta ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig