sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Välitilassa



Erään aurinkoisen aamun kuvia olohuoneestamme. Muutamia ideoita syksyisempään sisustukseen pyörii mielessä. Ajattelin ainakin vaihtaa valkoiset lampunvarjostimet mustiin, laittaa maton paikalleen ja siirtää sohvan takaisin ikkunan eteen. Sitten joskus, kun on enemmän aikaa. Alkusyksy on ollut kaikinpuolin kiireistä aikaa ja muutoksiakin elämässämme on tapahtunut. Kivoja sellaisia. Viimeisen viikon aikana olen auttanut tytärtä muuttamaan omaan kotiin, poika on myös muuttanut opiskelupaikkakunnalle, käynyt kahden nuoremman kanssa Tukholmassa ja sairastanut siinä sivussa flussaa. Ihan liikaa kaikkea, mutta kun ovat olleet kivoja juttuja, niin sitä on jaksanut flussasta huolimatta. Mitä sinulle kuuluu juuri nyt ? Suloista sunnuntaita !


Share:

4 kommenttia

  1. Kivan kuuloinen alkusyksy ja mukavia muutoksia teillä ollut.

    VastaaPoista
  2. Kauniisti osuu valo noissa kuvissa. Itse fiilistelen täällä kaunista syyskuuta, joka on syksyssä se paras juttu. :)

    VastaaPoista
  3. Auringonvalo on kaunista, tykkään kuvata sitä. Syyskuu onkin yksi parhaista kuukausista, jotenkin sellainen uuden alku.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig