sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

WHAT I WORE



Bomber jacket Monki // t-shirt Black Swan Fashion ( saatu ) // skirt H&M // sunnies Zara // sneakers Superga


Tervehdys sateisesta Helsingistä. Päivä on kulunut kotona pitkään nukkuen ja oikeastaan mitään tekemättä. Aika ihanaa. Onneksi sade kuitenkin loppui ja pääsin kaupassa käymään, samalla napattiin nämä asukuvat. Yllä on Monkin bomber, jonka onnistuin löytämään viime viikolla tai ehkä se oli edellisellä ? Lomalla ollessa päivät ja viikotkin menevät ihan sekaisin, niin ja vuorokausirytmi, ainakin jos koti on täynnä teinejä. No kuitenkin takista sen verran, että olen super onnellinen sen löytymisestä ja odotan jo syksyä, jolloin sitä voi kunnolla käyttää. Mielessä on ainakin sata asua. Tänään sen kanssa käytin H&M midi mittaista hametta ja viime keväänä Black Swan Fashionilta saamaani paitaa. Paita on ihana, mutta muiden takkien kanssa se on jotenkin jäänyt leveän mallinsa vuoksi tönkön näköiseksi. Bomber siis ratkaisi tämänkin ongelman ja nyt voin käyttää paitaa myös takin kanssa. Jalassa Supergan tennarit ja ne taitaa olla itselleni se tämän kesän juttu. Eivät toki ole uudet, vaan ostin ne jo pari vuotta sitten. Tämmöiset jutut tänään. Mitä sinulle kuuluu ? Kivaa alkavaa viikkoa kaikille !





* Postaus sisältää mainoslinkkejä, joista bloggaaja saattaa hyötyä taloudellisesti

* Kuvattu blogin kautta lainaan saadulla Canon Powershot G7 X  Mark ii
Share:

6 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig