sunnuntai 1. toukokuuta 2016

WHAT I WORE


Trench coat Tiger of Sweden // cotton scarf BeckSöndergaard ( saatu ) // sneakers H&M // wide leg pants Black Swan Fashion ( saatu ) // sunnies Ray-Ban // suede and leather bag Alexander Wang

Tälläinen keväinen asu oli ylläni eilen, kun kävimme kuopuksen kanssa shoppailemassa. Kuvasimme myös asun ilman takkia, mutta teen siitä oman postauksen, tähän postaukseen olisi muuten tullut ihan liikaa kuvia. Black Swan Fashionin housuista on nopeasti tullut suosikkini, ne ovat mukavat ja kivaa vaihtelua farkuille. Alexander Wangin laukkua olen taas käyttänyt melkein joka päivä. Se on vaan niin ihana. Stockalta muuten saa nyt Alexander Wangin laukkuja, itse ihastelin siellä erästä pikkulaukkua. Mustana tietysti. Tigerin trenssi oli päällä ensi kertaa tänä keväänä, muuten olen kulkenut melkein mustissa. Tästä se kevät alkaa.
Vappu viikonloppu on kulunut kotona herkutellen. Olen käynyt lenkillä ja siivonnut vaatekomeroita. Ihanaa kun kaikki talviromppeet ovat poissa eteisestä. Nuoret sentään juhlistivat vappua yo-lakit päässä ystäviensä kanssa. Aika haikeeta oli katsoa kun poika lähti kotoa hattu päässä. Vastahan hän oli kolme ja käytti lippistä väärinpäin ja taisi ne kengätkin olla usein väärissä jaloissa. Millainen viikonloppu sinulla oli ? Kivaa ja keväistä alkavaa viikkoa !
Share:

6 kommenttia

  1. Tyylikäs ja samalla rento asu! Ja kyllä vaalea takki kuuluu kevääseen ja kesään - itse harvoin käytän, sillä olen sellainen sottapytty, että se olisi jo likainen ennen kuin ovesta ehdin ulos astua;)
    Aurinkoista toukokuuta, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voi ei, no mutta mustaan voi aina pukeutua.

      Kiitos samoin sinulle Lady <3

      Poista
  2. Vaalea trenssi on varma kevään merkki. Kiva asu ja ihanan aurinkoisia kuvia. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana kaupunkiasu. Olet niin tyylikäs aina.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig