lauantai 16. huhtikuuta 2016

Morning light



Kukapa ei rakastaisi auringonpaistetta ja kevättä. Itse pidän erityisesti aamun valosta, sellaisesta vähän pehmeästä. Aamut ovat muutenkin kivoja ( ei tosin talvipimeällä ), koskaan ei tiedä mitä uusi päivä tuo tullessaan. Aamuissa on ihana odotuksen tuntu, vähän jännitystäkin. Usein suunnittelen lähteväni kuvaamaan viikonloppu aamuisin, olen kuitenkin ihan liian laiska ja mukavuudenhaluinen moiseen puuhaan. Niinpä tyydyn napsimaan kuvia silloin tällöin työmatkoilla. Lähden matkaan vartian aiemmin ja ehdin hyvin kuvaamaan. 
Tänään nautiskelin aamupuuroa sängyssä uusimman Porterin kanssa melkein puoleen päivään. Parasta viikonlopuissa on aikatauluttomuus. Eikö vain ? Sen jälkeen reipastuin sen verran, että kävin lenkillä. Samalla aloitin virallisesti oman #kesäkuntoon projektin. Siitä varmaan tulee enemmän jutuua tänne blogiin, kunhan projekti edistyy ja saan jotain kuvamateriaalia aikaiseksi. Tällä #kesäkuntoon projektilla haen eniten hyvää oloa, parempia yöunia ja muutama kilokin olisi tarkoitus jättää lenkkipoluille. Miten sinun lauantaisi sujui ? Kivaa ja aurinkoista viikonloppua !


Share:

4 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig