perjantai 1. tammikuuta 2016

HAPPY 2016

















Vuosi 2015 oli blogissa hieman hiljaisempi kuin pari edellistä vuotta, postauksia tein kuukaudessa keskimäärin n. 20. Hitaampaan tahtiin syynä ihan tavalliset syyt eli kiireet omassa elämässä. Aina ei myöskään ole ollut mahdollisuutta asukuviin, joka tietysti näkyy asukuvien vähyytenä. Toisaalta tämä postaustahti on milestäni ihan kiva, väkisin tehdyt postaukset eivät ole kivoja. Vuoteen mahtui paljon kivoja hetkiä niin blogin parissa kuin omassa elämässäkin. Monet mukavat blogitapahtumat ovat jääneet mieleen, samoin kuin kaikki ihanat uudet ja vanhat ystävät blogin kautta. Omassa elämässä vuoden paras hetki oli ehdottomasti se kun meillä vietettiin tupla lakkiaisia toukukuun viimeisenä lauantaina. Pojan armeijaan lähtö oli myös iso muutos arki-elämäämme, esimakua siitä millaista sitten on kun lapset ihan oikeasti lähtevät pois kotoa. 
Blogissa on myös sisustettu aikaisempaa enemmän ja kodin väritys on muuttunut vuoden aikojen mukaan. Valokuvia on ollut myös eri vuoden ajoista ja muutama ruokakuvakin on tainut vilahtaa. Näillä samoilla jutuilla jatkan tänäkin vuonna eli asuja, sisustusta ja kauneutta, sekä silloin tällöin lifestyle juttuja. Toiveita postaus aiheista voi toki aina laittaa joko kommenttina tai sähköpostitse.

Kiitos vielä menneestä blogi vuodesta teille kaikille ihanille lukijoilleni sekä yhteistyö kumppaneille ! Onnellista Uutta Vuotta 2016 ihan jokaiselle !

Share:

8 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig