maanantai 30. maaliskuuta 2015

What i wore





Striped t-shirt, cotton cardigan and faux leather jogging pants Zara // suede sneakers Converse


Eilisen asu on kokonaan Zarasta, aika harvinaista itselleni, mutta joskus näin. Luulin jo käyttäväni näitä Zaran tekonahka joggareita viimeisen kerran ennen kevättä ja kesää, mutta kun ulos katsoo niin varmaan päätyvät tällä(kin) viikolla taas jalkaan. Helsingissä on taas talvi, niinkuin varmaan koko maassa. Kurjaa !!! Puuvillaneuletakin ja raitateepparin olen ostanut työkäyttöön, helppo pestä pienten tahmatassujen jäljiltä. Neuletakkia olen käyttänyt myös kotona silloin kun tuntuu vähän viileältä. Vaikka neule onkin kiva ja siihen on mukava kääriytyä, ei taida olla ihan ominta itseäni. No, onneksi ei maksanut paljon. Muistakaahan osallstua edellisen postauksen arvontaan ! Mukavaa viikonalkua teille kaikille takatalvesta huolimatta !



*Mainoslinkkejä /Adlinks
Share:

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mini arvonta



Koska olen moneen otteeseen täällä blogissani hehkuttanut Lumenen geelilakkoja, on varmaan paikallaan antaa teillekin mahdollisuus kokeilla niitä, jos jostain kumman syystä ette sitä ole jo tehnyt. Blogin kautta on kotiini kertynyt varsinainen kynsilakkabaari ja niin päätin arpoa yhdelle onnekkaalle kokeiltavaksi Lumenen kevään uutuusvärejä geelilakoista ja huulivoiteen. Palkintona yhdelle onnekkaalle on siis kolme Lumenen Gel Effect kynsilakkaa 19 Lapin taikaa ( helmiäisvalkoinen ), 56 Aamun tuoksua ( kyyhkyn harmaa ) ja 57 Tulee kevät ( vaalean koralli ) sekä niiden kanssa matsaava Lumenen Lumenen Rasberry Miracle Heleyttävä huulivoide, joka on tehokas yhdistelmä kiiltoa ja hoitavuutta. 
Arvontaan osallistut jättämällä kommentin nimimerkillä tai sähköposti osoitteella tähän postaukseen. Arvonta aikaa on ensi viikon sunnuntaihin asti eli 5.4 keski-yöhön asti. Arvonnan voittajan kerron 6.4 ja nimimerkin jättäneen voittajan toivon ottavan minuun yhteyttä sähköpostitse kahden päivän aikana. Onnea arvontaa ja mukavaa sunnununtai-iltaa !



Share:

lauantai 28. maaliskuuta 2015

What i wore


 Asukuvia viikon varrelta. Muutaman kerran tänä keväänä olen käyttänyt leveämpi lahkeisia housuja tai farkkuja ja vaikken nyt niiden fani vielä ole, niin ovathan ne kivaa vaihtelua. Nämä farkut ovat ehkä noi nkuuden vuoden takaa, jolloin ( kai ) edellisen kerran hieman leveämmät farkut olivat in. Omat farkkuni ovat Dieselin Louvely mallia ja minulla on samaa mallia kahdessa eri pesussa. Valitettavasti tätä mallia ei enään Dieselin sivuilta löytynyt. Harmi, sillä olisin voinut ostaa tämän mallin tummansinisenä ja kuluttamattomana. Lahje on aika leveä 25cm sivu eli noin 50 cm koko lahkeen leveys. Ylhäältä farkut sensijaan ovat kapeat ja vyötärö on melko matala. Minusta melko matala vyötäröiset farkut ovat parhaat, sillä ne näyttävät kivoilta myös silloin kun paita on housujen sisällä. Väri näissä on luonnossa hieman tummempi kuin kuvissa, sillä pimeän päivän takia jouduin lisäämään kameraan valoa aika lailla.







Coat , cotton knit and leather ankle boots Mango // sunnies Carrera ( saatu ) jeans Diesel Louvely // bag Chloé Marcie

Leppoisaa lauantaita kaikille !
Share:

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Getting ready



Lauantaina vietimme Tarun kutsumana bloggareiden yhteistä iltaa, joka alkoi hiusten laitolla ja meikkauksella Kamidassa. Kamida on kahden nuoren naisen Emilian ja Veeran kampaamo Kalevankatu 47. Tilat ovat ihanan valoisat ja avarat, joten mahduimme hyvin koko porukka sinne laittautumaan ja nauttimaan kuohuviinistä ja pienistä naposteltavista.




Saimme myös goodiebagit, jonka sisällöstä myöhemmin juttua. Päivän aikana ehdimme ihastella ja  lakata kyntemme Lumenen kevään uutuuslakoilla. Itse olen ihan totaalisen koukuttunut vaaleaan 45 Valkeat illat ja harmaaseen 56 Aamun tuoksua lakkoihin. Näitä kahta lakkaa olen käyttänyt viimeisen kuukauden aikana vaihdellen fiiliksen mukaan.




Meikkauksen ja kampauksien lomassa meillä oli mahdollsuus jutella ja nauttia Norexin tarjoamaa  Parés Balta kouhuviiniä sekä Chjokon herkullisia suklaapraliineja ja macaronseja. Nämä herkut veivät kyllä kielen mennessään ja tekivät tilaisuudesta vieläkin mukavamman.





Koska paikalla oli liuta bloggareita, oli kuvaajiakin yllin kyllin ja aina joku kulki kameran kanssa. Tunnelma oli päivän aikana rento ja oli kiva jutella muiden bloggareiden kanssa kuvaamisesta ja bloggaamisesta.
Asukuvien kanssa ei tällä kertaa tullut ongelmaa ja päivänasu kuvat ovatkin jo täällä blogissa. Niistä ja allaolevasta kuvasta kiitos Beauty of life.




Oman meikkini teki Sharon. Yhdessä hänen kanssaan ideoimme tummasilmäisen meikin, johon olin hurjan tyytyväinen. Itse meikkaan aina hyvin vähän ja käytän luomiväriä tuskin koskaan, joten näin voimakas meikki oli itselleni ihan uutta. Sharonilla on muuten tosi kiva pukeutumistyyli ja aina punaiset huulet,  kuten allaolevasta kuvasta näkyy.




Nämä kaksi viimeistä kuvaa on Valoon blogin Karoliinan ottamia. Karoliina on valokuvauksen opiskelija ja hän otti päivän aikana lukuisia kuvia. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyykin kaunis kuvaaja työssään peilin kautta. 
Kamidan Emila laittoi hiukseni loiville kiharoille ja mietimme myös samalla, jos hiuksia leikkaisi lyhyemmiksi. Olen viime aikoina ihastellut niin lyhyttä kuin pitkääkin polkkaa. Omat hiukseni ovat aika ohuet ja lisäksi sivuilta huomattavasti lyhyemmät kuin takaa, joten tasaiseksi polkaksi leikkaus voisi olla ihan hyväkin ajatus. Kyllähän ne hiukset sitten kasvavat.

Kamidassa kaikille blogini lukijoille -20% alennus väri ja leikkaus-paketista tai kampaus ja meikki-paketista. Alennuksen saat mainitsemalla BGN ja se on voimassa 31.07.2015 asti 

Päivä oli kerrassaan upea ja jatkui vielä illanviettona Sokos Hotel Helsingissä. Kunhan saan kuvat käytyä läpi illankin osalta, niin juttu jatkuu vielä illanvietolla.
Kiitos kivasta päivästä kaikille mukana olleille bloggareille ja tietysti tämän kaiken järjestäneelle Tarulle

Kivaa keskiviikko-iltaa kamut !



Share:

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Monday inspo


Maanantain inspiskuvana ranskan Voguen päätoimittajan Emmanuelle Altin asu kipparitakilla ja leveillä tummilla farkuilla kelpaisi asuksi juuri nyt. Itselläni on leveitä farkkuja vain kulutettuina ja olisikin kiva löytää tuollaiset tummat kuluttamattomat farkut käytettäväksi mustan takin kanssa. Katselin muutamien nettikauppojen sivuja ja en ainakaan vielä löytänyt mistään. Ehkäpä kuva on jo vanhempi, sillä Pinterestin ihmeellisestä maailmasta löydetyistä kuvista on joskus mahdoton löytää kuvan alkuperää. Kolahtaako tämä asu sinuun ? Mukavaa maanantai-iltaa !


Share:

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

What i wore







Wool coat Ganni // long cotton cardigan // t-shirt Black Swan Fashion ( saatu ) // wool scarf Karl Lagerfeld // jeans Victoria Beckham // leather ankle boots Tiger of Sweden // clutch Miu Miu

Photos Beauty of Life // Make-up Sharon // Hair Kamida

Eilinen päivä hurahti blogijutuissa, sillä olin mukana Tarun järjestämässä bloggaajien Girls Night-tapahtumassa. Siitä lisää myöhemmin, mutta oli todella kivaa ja iso kiitos Tarulle ! Päivän vietin ylläolevien kuvien asulla ja täytyy sanoa, että tuo Gannin villakangastakki on parhaimmillaan juuri nyt. Väriltään jo keväinen mutta ihanan lämmin. Alla oli pitkästä aikaa Victoria Beckhamin farkut, teeparina Black Swan Fashionilta saatu Black tekstillä varustettu lemppari. Piktä neuletakki on oikeastaan työkäyttöön Zarasta ostettu ja saappaat Tiger of Swedenin. Mukana oli tietysti iso kassi kameraa ja vaihtovaatteita ym. varten, siksi laukkuna oli vain Miun Miun Clutch. 

Päivämme alkoi Kamidassa, jossa Emilia ja Veera laittoivat hiuksemme. He tarjoavat myös kaikille lukijoilleni -20% alennusta väri ja leikkaus-paketista tai kampaus ja meikki-paketista. Alennuksen saat mainitsemalla BGN ja tarjous on voimassa 31.07.2015 asti.

Suloista sunnuntaita kamut ! 


Share:

torstai 19. maaliskuuta 2015

What i wore






Cooton knit with top Zara // jeans Acne Studio Skin5 // leather ankle boots Mango // sunnies Ray-Ban // wool scarf Karl Lagerfeld  Photos Secret Wardrobe


Tämä melkein kokomusta asu oli yllä toissaviikolla ja asun takin kanssa näet täällä. Farkut ovat ne varmaan tuhanteen kertaan blogissa nähdyt Acne Skin5 ja neule niinikään jo joissakin postauksissa vilahtanut Zaran puuvillainen, jossa on toppi mukana. Asu on yksi lemppareistani ja palaan siihen aina uudelleen, kenkiä ja asusteita vaihtamalla. Luin muuten jostain etteivät skinny malliset farkut ole enään laisinkaan muodissa. No höpö höpö sanon minä, jokainen voi käyttää juuri sellaisia farkkuja kuin haluaa tai vaihdella niitä fiiliksen mukaan, niikuin itse teen.
Onneksi on jo torstai, sillä olen ( tälläkin viikolla ) ihan kauhean väsynyt ja tuskin maltan odottaa viikonloppua. Eniten lauantai-aamua, jolloin aion nukkua pitkään. Kommetteihin vastaaminen ja blogiystävien postausten kommentointi on jäänyt kiireessä ja väsymyksessä ihan kokonaan, lupaan vastata kaikkiin kommentteihin viimeistään lauantaina. Mutta nyt iltapuuhiin. 
Tunnelmallista torstai-iltaa !


Share:

maanantai 16. maaliskuuta 2015

What i wore








Wool coat Ganni // Cotton knit H&M // wool and silk pants Zara // suede heels Pura López // sunnies Ray-Ban // bag Rebecca Minkoff Collection

Aurinkoiselta viikonlopulta tallentui kameralle nämä asukuvat. Zaran silkki ja villakangashousut kuuluvat pukuun, jota harvoin käytän. Housuja ja takkia olenkin käyttänyt lähinnä erikseen. Halusin pitää asun vaaleana ja keväisenä ja siksi valitsin harmaiden housujen pariksi valkoisen puuvillaneuleen, joka on H&M kesäalesta tehty löytö. Villakangastakki on Gannin ja voisin käyttää sitä joka päivä, valitettavasti usein sää ei suosi vaalean takin käyttöä täällä Suomessa. Innostuin leveistä housuista taas sen verran tätä asua käyttäessäni, että tänäänkin jalkaan pääsivät leveälahkeiset housut, tosin farkut. Muotiviikkojen kuvissa leveälahkeisia housuja näkyikin aika paljon, joten ehkä niitä nyt tulee käytettyä itsekin enemmän. 
Innostaako sinua leveälahkeiset housut ja muutekin 70-luvun muoti ? Mukavaa maanantai-iltaa !
Share:

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Essentials



Viikonloppuna ehtii miettiä pukeutumisjuttuja enemmän sekä tekemään manikyyrin. Lumenen uutuuslakoista pääsi tällä kertaa kynsiin 45 valkeat illat ( muut sävyt löydät tästä postauksesta ), joka sopii loistavasti yhteen Rasberry Miracle Heleyttävän Huulivoiteen kanssa. Tuo huulivoide tulee kauppoihin huhtikuussa ja sain Lumenelta testattavaksi kaksi neljästä sävystä. En ole juurikaan huulipunien ystävä, vaan mieluiten laitan huuliini jotain kevyempää. Lumenen huulivoide on kosteuttava ja hoitava ja tietysti siinä on mukana vähän väriä. Itselleni juuri sopiva tuote arkeen ja miksei ihan juhlaankin. Huulivoiteessa on suomalaista valdelman siemenöljyä, joka suojaa huulia ja auttaa pitämänn ne pehmeänä ja hoidettuina.
Viikonlopun asuna oli Zaran silkki / villakangashousut sekää valkoinen puuvilla neule H&Mltä. Niihin yhdistin Pura Lópezin mokkakorot, jotka ovat melkeinpä kauniimmat päydällä kuin jalassa, sillä niissä on ihanan hempeä vaaleanpunainen nahkavuori. Koruina oli Pernille Corydonin herkät sormukset ja ranneketju. Kuvia koko asusta tulossa huomenna.
Suloista sunnuntaita !



Suede heels Pura López // wool and silk pants Zara // cotton knit H&M // rings and bracelet Pernille Corydon ( saatu ) // nailpolish Lumene 45 Valkeat illat


Share:

lauantai 14. maaliskuuta 2015

What i wore





Coat Mango // sunnies Ray-Ban // jeans Diesel // sneakers Converse // bag Rebecca Minkoff Collection // scarf Isabel Marant Étoile

Loppuviikosta jalkaan pääsivät ensinmäistä kertaa tänä keväänä Converset. Itselläni on kahdet Converset, toiset valkoiset kankaiset ja nämä mustat mokkaiset. Aamuisin kyllä oli vähän kylmä varpailla. Muutenkin asu oli ihan simppeli, Mangon takki yhdessä Dieselin farkkujen kanssa ja alla oli muuten raitaa, olin vain liian kylmissäni ottaakseni takkia pois näitä kuvatessa. Instassa @sarasblogi, Zaran uusi raitapaita jo vilahtikin. Kuvista tällä kertaa kiitos äidilleni. Kohta varmaan kukaan ei uskalla lähteä kanssani minnekkään, kun joutuu aina kuvaajaksi. Leppoisaa launantaina ja nautitaan aurinkoisista ilmoista niin kauan kuin niitä riitäää !


Share:

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Medik8 aamiaisella







Viime viikolla lomailin muutaman päivän ja saatoni osallistua Medik8 lehdistöaamiaiselle Marsaanan Showroomilla. Medik8 olen tutustunut jo aikaisemmin ja nyt saimme tietoa Medik8 Hydr8 Day 360 päivävoiteesta sekä seerumeista. Aamiaisella luennoi Medik8 laboratorion Sandra Pitrolpa ravinnon vaikutuksista ihon kollageeni-ja elastaanisäikeisiin, sekä kerrottiin uusista tehokkaista aineista ja hoitomenelmistä, jotka estävät ja korjaavat ihon ennenaikaista vanhenemista. Mukaamme saimme Medik8 Hydr8 Day 360-päivävoidetta, jossa on kaksi vaihtoehtoa kaikille ihotyypeille soveltuva Every Day Formula UVA SPF 15-voide sekä täyteläisempi Rich Formula UVA SPF 30-voide, joka sopii kuvemmalle ja ikääntyvälle iholle. Omani on juuri tuo jälkimmäinen ja siitä tulossa juttua myöhemmin, kunhan ehdin testailla voiteen. Nautimme tietysti myös herkullista aamiaista ja tilaisuuden loputtua suuntasimme vielä muutaman tutun bloggarin kanssa ottamaan asukuvia . Ovatko Medik8 tuotteet tuttuja sinulle ? Kivaa keskiviikko-iltaa !



Share:

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Keep it simple





*Yhteistyössä Black Swan Fashionin kanssa, josta postauksen kaikki vaatteet. Black Swan Fashionin Jannen ja Sabinen kanssa ideoimme postauksen, jossa yhdistelisin heidän tämän kevään malliston ja aikaisempien kausien vaatteita keskenään ja samalla kertoisin omasta tyylistäni ja millä perusteella hankin vaatteitani. 
Oma tyyli on muovautunut vuosien saatossa yritysten ja erehdysten kautta. Toki se perustyyli on pysynyt melkolailla samana eli olen aina pitänyt mustasta ja suosinut melko yksinkertaisia asuja. Välillä toki olen kokeillut värejä ja haksahtanut itselleni sopimattomiin vaatekappaleisiin. Yritän nykyisin pitää mielessäni uutta hankkiessani, että vaatetta pitää voida käyttää usein ja sen on ehdottomasti sovittava kaikkeen mitä jo kaapistani löytyy. Pidän vaatteista, joita voi käyttää sesongista toiseen ja eri vuodenaikoina. Helppohoitoisuus on myös tärkeää ja hyvät materiaalit. Kokemuksen kautta olen myös oppinut, ettei kallis ole aina laadun tae ja siksi ostaessani katson aika tarkkaan kuinka vaate on tehty ja sovitan kaiken t-paidoista alkaen. 
Tähän postaukseen sain valita Black Swan Fashionin mallistosta 3 vaatetta ja muut postauksessa olevat vaatteet olen saanut heiltä aikaisemmin. Yläkuvissa viime lauantain asu, jossa olen yhdistänyt kolmen eri kauden vaatteita eli viime kesän mallistosta Domino sweater ( joka nyt löytyy alennuksesta ) , viime syksyn mallistosta Essie jacket  ( myös alessa ) ja tämän kevään mallistosta Felicia skirt. Hame on ollut minulla myös töissä neuleen kanssa.




Yläkuvassa kokomusta asu koostuu Frigg skirtistä ja Elcin neuleesta, joka on viime syksyn mallistosta (  löytyy vielä alesta ). Tässä asussa muuten viihdyin tosi hyvin ja se oli ylläni monena päivänä. Asu muuttuu helposti myös ihan toisenlaiseksi vain kenkiä vaihtamalla. Alakuvissa jo täällä blogissa esitelty asu, jossa on Frigg hame ja Fifi tee. Ihanan helppoa pukeutumista.






Kaikista eniten olen ehkä kuitenkin ihastunut tähän Fawn dressiin. Materiaali on ihanan pehmeää ja sivusaumoissa on kivat taskut. Lisäksi takana on hauska leikkaus niskassa ja solmittavat narut. Kuvassa yhdistin mekkoon mustat sukkikset ja mokkakorkkarit, mutta tämä yksinkertainenkin mekko muuttaa helposti ilmettään kenkiä vaihtamalla ja asusteilla. Veikkaan, että tulette näkemään tätä mekkoa kyllästymiseen saakka kesällä.





Viimeinen asu on vielä kovin kesäinen tennareineen. Näissä kuvissa olen yhdistänyt Felicia hameeseen Foal teen, joka sopii myös mustan hameen kanssa ja tietenkin farkkujen, niin sinisten kuin valkoistenkin  . Kesällä varmaan käytän teepparia myös mustan bleserin ja housujen kanssa tuomassa asuun rentoutta. 
Kaikkia näitä Black Swanin vaatteita valitessani olen miettinyt niiden keskenään ydisteltävyyttä sekä sitä kuinka ne sopivat yhdistettäväksi jo vaatekaapissani oleviin vaatteisiin ja asusteisiin. Oma mottoni pukeutumisessa onkin Keep it simple. 


 For me it's easy to love Black Swan Fashion . Their clothing is classic designed with cool details and easy to wear. What I really like is their colors, mostly black. I'll try to keep my style as simple as possibly and I love the idea that I can always mix and match their styles with future and previous seasons. *All clothes in this post are gifted from Black Swan Fashion.

I always try to buy something which I can use from season to season and mix it with clothes and accessories I already have in my closet. I prefer black and white clothes, but I love blue and grey too. I also prefer clothes which are easy to take care. Keep it simple is my motto.

I just felt in love with Foal tee and Fifi tee as well. They match with everything I already have and they both are perfect for spring and summer. Felicia skirt is perfect for work and I can use it also at home for weekends. Frigg skirt I've already used many times with knits and collage sweaters. I'm sure I'll wear it in summer time a lot. Fawn dress is so my style. I love easy going clothes and I can wear it with heels and even with my Birkenstock sandals.

Like I told I've used Frigg skirt with knits and collage sweaters and in summer I will wear it with t-shirts. Both the skirts are great basic pieces to the wardrobe. I can just change the shoes and the hole look will be different. Fawn dress will be perfect for work with the flats and it will be lovely party dress with the heels. The t-shirts I'll use with everything. Easy office look with black pants and blazer and for  weekend with sneakers and jeans. 


Suloista sunnuntaita ! Have a wonderful sunday !
 
Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig