sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Biozellin lempparit ja muutakin juttua


Yleensä luen jouluna kirjan tai parikin, mutta tänä vuonna lukemiseksi on riittänyt Porter. Yksi lempijutuistani uusinmassa numerossa on Meg Ryanin haastattelu, jossa hän aika osuvasti toteaa  :´There are more important conversations than how women look and how they are aging`. Mitäpä tuohon lisäisi. Vaikka oma blogini onkin pääasiassa asuja, muotia ja kauneutta, olen hänen kanssaan niin samaa mieltä. Harvoin oikeassa elämässä keskustelen naisten ulkonäöstä tai edes muodista ja kauneudenhoidosta. Omasta mielestäni en ole yhtään turhamainen, mutta huoliteltu haluan olla. Niin vaan olo on paljon kivempi ja silloin voin keskittyä niinhin muihin paljon tärkeämpiin asioihin.
 Omat hiukseni ovat todella ongelmalliset ja kotona olen usein hiukset kiinni joko ponnarilla tai Myynuttaralla. Ei siis mikään ihme, että Biozellin tuuheuttava Kuivashampoo, joka puhdistaa, raikastaa ja antaa volyymia on yksi lemppareistani. Toinen suosikki on Biozellin Hiuspuuteri, joka tuuheuttaa ja parantaa muotoiltavuutta. Tätä käytän usein puhtaisiin hiuksiin ja ripottelen hitusen hiusten juureen. Kolmas suosikkini ( ja myös tyttärien ) on Biozellin Arganöljy Eliksiiri, jota laitetaan pari tippaa kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Olen huomannut, että säännöllisesti käytettynä Arganöljy vahvistaa ja parantaa hapsottavat hiustenlatvat. Biozellin tuotteissa on muuten kolme super hyvää juttua; niitä saa useimmista kaupoista ja hinta on edullinen, ne ovat suomalaisia tuotteita ja ne oikeasti toimivat. Onko joku näistä sinulle tuttu ? Suloista sunnuntai-iltaa !



* Tuotteet saatu blogin kautta
Share:

2 kommenttia

  1. Tuo arganöljy eliksiiri kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Monia Biozellin tuotteita ei ole, mutta lasten hiusten latvoja olen värjännyt merkin sävytteillä ja tulos oli mahtava!

    Mukavaa alkanutta viikkoa Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biozellin arganöljy eliksiiri on kokeilemisen arvoinen, luulen että pitäisit siitä :) Hyvä kuiville latvoille ja sitä voi sipaista kesken päivänkin, ei tee hiuksia tahmeiksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig