sunnuntai 8. marraskuuta 2015

S U N D A Y ja vastauksia haasteeseen



Sain ihanalta ja upealta Mintulta Starlight Blogger haasteen. Tykkään vastailla näihin haasteisiin ja niitä on kiva myös lukea muiden blogeista. Täytyy kyllä tunnustaa, että joskus on jäänyt joku haaste tekemättä kiireiden vuoksi. Tämän haasteen kysymykset vaativat hieman pohdintaa, eivät siis olleet sieltä ihan helpoimmasta päästä. 


1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt ?

Juuri nyt olen kiitollinen ihan tavallisesta arjesta. Mukavasta työstä ja kivoista työkavereista. Lapsista ja perheestä. Lämpimästä syksystä. Bloggaamisesta, siitä että minulla on kiva harrastus ja olen tutustunut todella kivoihin ihmisiin tätä kautta. Ja siitäkin, että minulla on ollut onni syntyä tähän maahan.

2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit ?

Elämässäni en varsinaisesti kadu mitään, sillä uskon että ikävienkin asioiden on tapahduttava, jotta tietyt asiat toteutuvat tulevaisuudessa. Kenties muutaman asian olisi voinut jättää sanomatta / tekemättä, mutta olisinko silloin se mikä olen nyt tässä elämässä, näiden ihmisten ja asioiden ympäröimänä ?

Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus ?

En tiedä. Ja jos tietäisin, en istuisi tässä kirjoittamassa tätä blogikirjoitusta, vaan olisin luultavasti julkaissut siitä kirjan ja kulkisin luennoimassa ympäri maailmaa. Humanismin mukaan ihmisen tarkoituksen määrittävät ihmiset. Jos katsoo maailmaa historiallisesta näkökulmasta, niin ei tavallisen ihmisen elämällä ole suurtakaan merkitystä. Ihmisten välinen hyvyyskin tuntuu unohtuneen jonnekin matkan varrelle ( vai onko sitä koskaan ollutkaan ? ), paljon pahaa on tapahtunut ja varmasti tapahtuu tulevaisuudessakin. Mieletön maailma.


Ei nyt kuitenkaan vaivuta synkkyyteen, vaan nautitaan sunnuntaista, joskin sateisesta ainakin täällä Helsingissä. Kuvat on muuten otettu toissa viikolla, jolloin kuvasimme asuja Fashion & Beauty Forumille. Marian asun voi käydä jo kurkkaamssa, hänellä on aivan ihana laukku kuvissa. Oma asuni löytyy sieltä myöhemmin tänään. Suloista sunnntaita ! 


Haastan mukaan seuraavat upeat bloggarit :

Caelia's cup
Pakkomielteitä
Home at last
Peace&Style
Girly Style

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers. Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
  1. Thank the giver and link their Blog to your post.
  2. Answer the 3 questions given to you.
  3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
  4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.

Share:

10 kommenttia

  1. Voi kiitos ihana kivasta haasteesta, tartun siihen kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, odotan vastauksiasi :) Vähän vakavia kysymyksiä tällä kertaa ;)

      Poista
  2. Suuressa kokonaisuudessa ei yksittäisellä ihmisellä ole niin merkitystä, toisaalta pisarasta syntyy meri, joten... Jos jokainen voisi elää hyvää elämää, utopiaahan se, mutta koska ei voi maailman tilannetta ratkaista, tärkeää on elää ja olla itselleen ja läheisille hyvä. <3

    Hienoja vastauksia ja ihana hymyilevä kuva Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Tiia <3 Positiivisuus on voimavara ja muutos parempaan alkaa aina itsestämme.

      Kivaa alkanutta viikkoa sinulle ja paljon haleja <3

      Poista
  3. Hyviä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli niin vaikeita kysymyksiä, pitkän jutun olisi voinut kirjoittaa.

      Poista
  4. Kiva lukea vastauksiasi, ja kiitos kovasti haasteesta! Otetaan vastaan :)

    VastaaPoista
  5. Hei! olin juuri haastamassa sinut samaan haasteeseen:) mutta onneksi huomasin, että olit saanutkin sen jo.
    Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ajattelit minua <3 Täytyykin käydä lukemassa vastauksesi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig