keskiviikko 26. elokuuta 2015

Lierac Hydragenist



Eilen ehdin piipahtamaan Lierac Hydragenist tuotesarjan lanseurauksessa. Tilaisuus järjestettiin kauniin avarassa ja valoisassa tilassa Helsingin sydänmessä Ravintola Olossa. Pöydät olivat koristeltu teemaan sopivasti vaaleanpunaiseen ja pinkkiin. Tarjolla oleva ruoka oli erinomaista ja jälkkäri jumalattoman hyvää ( söin taas kaksi, tästä on tainut tulla jo tapa, kuinka noloa ). Tällä kertaa en ehtinyt kuvata tarjoiluja ennenkuin ne katosivat bloggareiden nälkäisiin suihin.



Lierac on ranskalainen apteekeissa myytävä kosmetiikka brändi, joka juhlii tänä vuonna 40-kymppisiä. Uusin Hydragenist-sarja on tarkoitettu kaikenikäisille naisille tuomaan iholle syväkosteutusta. Hydragenist-sarja hyödyntää hapen soluja aktivoivaa vaikutusta lisäämällä vettä sitovia aineosia tuottavien happipitoisuutta iholla. Tuloksena optimaalinen kosteus. Tuotteen luvataan kosteuttavan, siloittavan juonteita ja ryppyjä, siis tekemään ihosta nuorekkaan raikkaan ja heleän. Hydragenist- tuotesarjaan kuuluu neljä tuotetta: SERUM eli seerumi, jossa oli aivan huumaava tuoksu ja joka kädenselälle kokeiltaessa teki käsistä hetkessä siloiset ja pehmeät, CEL-CREAM, joka on mattapintainen geelivoide ja soveltuu normaalille ja sekaiholle sekä CREAM, joka on ravitseva voide kuivalle tai erittäin kuivalle iholelle ja lisäksi SOS BALM, joka on syväkosteuttava balsami kuivalle tai erittäin kuivalle iholle ja jota voi käyttää kaikille ihotyypeille myös kosteuttavana naamiona. Tulen vielä myöhemmin kertomaan omia kokemuksiani Hydragenist-sarjasta, kunhan ehdin testailemaan. Näissä on myös jotenkin hurmaavan kauniit ja naiselliset pakkaukset, eikö vain ? Ovatko Lierac ihonhoito tuotteet sinulle ennestään tuttuja ?


Share:

6 kommenttia

  1. kiiva kuulla mielipiteesi tuotteista, kuulostavat mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan malttamattomana, että pääsen testaamaan, kunhan edellinen seerumi loppuu :)

      Poista
  2. Lieracin tuotteet on ihania, mitään huonoa en ole merkiltä koskaan kasvoille pistänyt. Tuoksumaailma on myös mieletön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Itse en ole Lieracia kokeillut aikaisemmin.

      Poista
  3. Lierac tuli tutuksi aiemman sarjan lanseeraustilaisuudesta. Sitä aikaisempaa kokemusta mulla ei ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvelinkin, että olen sun blogissa mähnyt juttua Lierac-sarjasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig