keskiviikko 15. lokakuuta 2014

What i wore




Keskiviikon asuna mustaa ja armeijan vihreää. Oma parkani on jo haalistunut ja mietinkin voisiko sitä värjätä joko mustaksi tai yrittää palauttaa alkuperäistä tumman vihreää väriä. Tykkään takista ihan älyttömästi, mutta tuollaisena se kelpaa juuri ja juuri kauppamatkoille. Takki on H&M:ltä vuosia sitten ostettu ja on miesten mallistoa. Olen myös katsellut uutta vähän paksumpaa versiota, mutta vielä se oikea ei ole osunut kohdalle tai sitten olen ihastunut aivan liian kalliisiin malleihin.




Muu asu koostuu Acnen mustista Skin farkuista ja Cosin villaisesta patenttineuleesta. Huivina on Isabel Marant Étoilen silkki / villa / kasmirhuivi, joka on kaikista huiveistani rakkain. Kädessä hentoinen Pernille Corydonin ranneketju ja sormus, jotka molemmat olen saanut blogin kautta.





Laukku on Alexander Wangin ja kaivoinkin laukun esiin edellisen postauksen innoittamana. Laukun etuosa on mokkaa ja takaa se on pehmeää nahkaa, sisällä vetoketjullinen tasku ja kangasvuori. Laukkua voi kantaa sekä olalla että kädessä eli siinä on kaksi hihnaa, joista voi valita. Nilkkurit ovat tänä syksynä ostetut Vagabondit ja ihan mielettömän ihanat jaloissa. Korkoa niissä on vain sentin verran.




Kivaa keskiviikko iltaa kamut !


Parka coat H&M ( men ) // wool knit Cos // scarf Isabel Marant Étoile // jeans Acne Studios // leather ankle boots Vagabond // ring and bracelet Pernille Corydon ( saatu ) // leather and suede bag Alexander Wang
Share:

22 kommenttia

  1. Upeita asukuvia jälleen kerran :) Aivan ihana laukku <3

    Blogissani on Bpface meikkipaljetin arvonta.Toivottavasti osallistut <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä takki on kullan arvoinen. Ja miten vaikea sellainen on löytää kaupasta. Minäkin pidän kiinni vanhoista hyviksi havaituista takeista viimeiseen asti. Värjäys voisi ollakin hyvä tapa hankkia lempivaatteelle jatkoaikaa. Tyylikkäästi rento asu sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta. Olen aika monta takkia katsonut ja sovittanut ja jos löydän jonkun josta tykkään on hinta ihan liian korkea. Siksi ajattelin, että voisin värjätä tämän ja säästää sitten vähän kalliimpaan seuraavaksi kaudeksi.

      Poista
  3. Ihana takki ja laukku! Eipä ole tullut mieleen katsastaa miesten takkeja ...
    Ja olet löytänyt noin ihanan miesten osastolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Poikieni kanssa joudun joskus käymään myös miesten osastoilla, tulee sinä samalla katsottua kaikenlaista. Yksi ihana Jame Dean teeppari jäi kyllä kauppaan, kun poikani ei antanut minun ostaa sitä :D

      Poista
  4. Kivan mallinen takki, muistan äidilläni olleen vastaavan mallisen jo joskus 70-luvulla. Ihailin sitä jo silloin :) Värjäys onnistuu varmasti ainakin mustaksi. Tosin ompelulangat saattavat jäädä alkuperäisen värisiksi niiden materiaalista riippuen. Vihreäksikin värjäys onnistuu, mutta lopputulokseen vaikuttaa alla oleva väri ja se mikä valmis sävy tulee olemaan, on aina pieni yllätys ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä malli on se oikea ja ainoa parka-takin malli, siksi uuden ostaminen on niin vaikeaa.
      Kiva kuulla, sillä haluaisin värjätä sen mustaksi ja toivotaan, että langatkin värjäytyvät, nekin ovat minusta haalistuneet, joten voi olla . . . Kiitos tiedoista tosi paljon <3

      Poista
  5. Voi että, ihana takki. Rakastan parka -takkeja, ja sellaisen kyllä aion ostaa! Ja nuo kengät, super makeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pidän mallista tosi paljon ja vähän harmittaa, että se on haalistunut noin paljon. No täytyy yrittää värjätä se.
      Kengät on kyllä ihanat, olen nyt löytänyt Vagabondin uudelleen vuosien tauon jälkeen.

      Poista
  6. Kiva kokonaisuus, sopivan rento! Tuo laukku on vaan aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ! Laukku on ollut todella hyvä ostos, menin ostamaan Marc by Marc Jacobsenin laukkua, mutta niitä oli vain ruskeana ja ihana myyjä tyttö kiikutti minulle tämän ihanuuden, joka oli vielä alennuksessa <3

      Poista
  7. Ihana rennon tyylikäs asu! Itse olen yhden parkatakkini värjännyt onnistuneesti Dylonin pesukoneväreillä, oli myös päässyt haalistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia :) Ja todella kiva kuulla, että värjäys onnistuu, nyt vaan mietin sitä väriä. Ehkä musta ?

      Poista
    2. Jos ei halua väriä vaihtaa, niin Dylonin sävy Olive toimi minulla ainakin tosi hyvin! Takista tuli oikeastaan ihan samanvärinen, kuin ostettaessa.
      http://dylon.fi/pesukonevarjays

      Poista
    3. Kiitos Caelia :) Täytyy tutustua tuohon Dylonin pesukonevärjäykseen ja miettiä vielä sitä väriä.

      Poista
  8. Upeat korut, ihana parka ja mahtava laukku. Oi tykkäsin kaikesta mitä ylläsi. :) Ja ihanaa kun sulla usein matalat kengät, korkkarit kun niin ahdistaa meikäläistä.

    Kivaa torstaita.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :) Kiva kuulla. Käyttäisin itse mielelläni useammin korkoja mutta matalat ovat käytännöllisempiä, kun ei ole ketään joka kuljettaisi ovelta ovelle ;)

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  9. Kiva takki, rento asu, mun mieleen. :)

    VastaaPoista
  10. Kiva takki, ja muukin kokonaisuus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig