tiistai 2. syyskuuta 2014

My summer outfits


Kokosin huvikseni kollaasit blogiin päätyneistä kesäasuistani. Näissä kolmessa kollaasissa eivät toki ole kaikki blogin asut vaan vain ne joista itse pidin eniten. Ylläolevassa kollaasissa ovat mustat lemppariasuni ja ei kai mikäään yllätys että peräti kolmessa on Birkenstockit. Ne olivat kesän ehdoton hitti. Edellisenä kesänä käytin niitä vielä varoivaisesti, tänä kesänä yhdistin ne asuun kuin asuun.

idkuva

Tässä kollaasissa ovat kesän valkoiset asut. Kolmet eri valkoiset housut ja huomatkaa kuinka joka kuvassa on eri kengät ja eri yläosa, huimaa. En siis kulkenut koko kesää Birkseissä vaikka välillä itsestäni tuntui siltä. Kuvat ovat pääsosin alku- ja keskikesältä, jätin monet elokuun asut pois koska niissä mielestäni oli jo hieman syksyn tuntua.


Viimeisessä kollaasissa ovat ns. siniset asut. Joka asussa on jotain sinistä tai no raitapaitani on oikeasti mustavalkoinen mutta menköön nyt tähän sarjaan. Kollaaseihin en halunnut kuvia niistä muutamista ei niin ominta tyyliäni olevista asuista ja yritänkin muistaa ensi kesää varten pari itselleni laatimaa pukeutumis-sääntöä : osta vain mustia tai valkoisia vaatteita ja oikeesti unohda kaikki romanttiset jutut sekä hennon vaaleanpunainen väri, et viihdy niissä kuitenkaan. Osta ensi kesäksi matalat mukavat mutta trendikkäät sandaalit ( toiset Birksit !? ). Sininekin on kiva kesäväri ja vaihtelua mustalle. Osta siisti kesämekko ( kotelomekko !? ). Muista lukea tämä postaus ennen ensi kesän hankintoja !!!
Oletko ehkä tehnyt jotain samanlaisia pukeutumis-sääntöjä itsellesi ? Kivaa tiistai-iltaa kamut !


Share:

10 kommenttia

  1. Oikein kauniita asua Sara <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kollaasi - ja niin sinun näköisiä asuja :)

    VastaaPoista
  3. Hyvalta nayttaa. Olet loytanyt mutkattoman ja persoonallisen tyylin joka varmasti helpottaa kiireisia aamuja kun on suurin osa vaatteista sellaista varimaailmaa etta sopii keskenaan. Ja tatahan on helppoa paivittaa aina muodin mukaan..musta ja valkoinen kun ovat kuitenkin aina "muodissa", vaihtelee vaan vahan siluettia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi :) Totta mutta vielä on oppimista, onneksi jo osaan välttää ne ihan pahimmat ja kalleimmat mokat ;) Parhaita vaatteita ovat tietysti ne joissa näyttää kivalta ja jotka myös tuntuvat päällä mukavalta.

      Poista
  4. Oi mitä kauniita kokonaisuuksia ja kivoja sääntöjä. Minullakin on muutama: Älä osta kukkakuosia, et kuitenkaan pidä sitä vaikka kuinka koetat. Unohda vihreät, et viidy niissäkään. Nuo nyt ensimmäisenä tulevat mieleeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia :) Hih, unohdin tuon kukkakuosin, se ei sovi minullekaan ;) Säännöt helpottavat tässäkin asiassa.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää, kaunis ja harmoninen koko paletti!
    Oma sääntöni on olla ostamatta mitään "liian" klassista tai preppyä, jää käyttämättä kun kuitenkin viihdyn enemmän vähän boheemeissa ja rennommissa kokonaisuuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia :) Hyvä sääntö ja sopiva sinulle !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig