lauantai 13. syyskuuta 2014

Kotona

idkuva


Viikonlopuissa parasta ovat aurinkoiset lauantai-aamut. Juon yleensä pari kupillista kahvia ja selailen instaa tai blogeja lasten (nuorten ) vielä nukkuessa. Tänä aamuna kuvasin myös olohuonettamme tänne blogiin. Kesän alennusmyynnistä Granitista tarttui mukaan harmaa ruukku Oliivipuulle, joka oikeasti vielä majailee partsilla ja odottaa leikkausta. Miten se on kasvanut noin hassusti ? Hayn Tray pöytä on siirtynyt yöpöydäkseni ja olen nostanut olohuoneeseen takaisin mustan Ikean Lack pöydän, josta varsinkin poikani pitää, koska siinä on mukava pitää läppäriä. Haaveilen mustasta Muuton Around pöydästä, mutta koska siinäkin on reunat ostan luultavasti Hayn Bella , joka on myös edullisempi. Olohuoneessa eletään vielä kesän ja syksyn välillä, ehkä vaihtelen vähän tyynyjä, lisään kynttilöitä ja laitan verhot iltojen viilentetyessä. Olohuoneemme on aika pieni ja haastavaa koon lisäksi on se, ettei huoneessa ole yhtään ehjää seinää. Yhdellä seinällä on suuri ikkuna, josta pidän tosi paljon, eikä ikkuna ihan välttämättä kaipaa edes verhoa, toisella seinällä liuku-ovi ruoka-huoneeseen, kolmannella pari-ovet eteishalliin ja neljällellä seinällä ovi makuuhuoneeseen. Ei ainakaan tarvitse siirrellä huonekaluja, kun niille on vain yksi mahdollinen paikka. Teen yleensä listoja kodin hankinnoista ja ostelen niitä sitten pikkuhiljaa. Nyt listalla ensinmäisenä on kangas antiikkituoliin + tyynyihin ja tuo edellä mainitsemani olohuoneen pöytä, lampun varjostin jne. Mitä sinun kodin hankintalistaltasi löytyy ? Leppoisaa lauantai-iltaa !


Share:

20 kommenttia

  1. Kaunis olohuone - ja on helppo kuvitella sinut tuonne - tyylikäs, seesteinen.
    Ja minun listaltani löytyy tällä hetkellä enemmän poistettavaa kuin ostettavaa - kunhan tuo meidän isäntä vaan suostuisi jostain luopumaankin;)
    Ihanaa loppuviikonloppua, Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oh kuulostaa haastavalta ;) Itse olen vuosien varrella onnistunut pääsemään eroon tavaroista, joita en enään tavitse elämänmuutosten avulla . . .onneksi . . .mutta ainahan sitä turhaa tavaraa kertyy.

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  2. Meillä on sama haaste: telkkarille on ainoastaan yksi mahdollinen paikka olkkarissa, ja nyt kun se on vielä pultattu seinälle, ei huonekalujen järjestystä voi juurikaan muutella. Ostan sitten välillä jonkun uuden sohvatyynyn mukamas tuomaan uutta ilmettä...

    Olitkos tänään heti farkut jalassa, kun mekkoviikko oli ohi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua miten telkkarille vielä nykyisinkin on varattu vain yksi paikka olohuoneessa, ei kai se nyt niin vaikeaa ole niitä pistokkeita laittaa kahdelle seinälle. Mutta joo meillä tuo seinien rikkonaisuus on se kaikkein haasteellisin juttu :D Eipä minullakaan ole paljon muita vaihtoehtoja kuin nuo tyynyt ja muut pikkujutut.

      Hih, olin tietysti :D

      Poista
  3. Sinulla on selvästi samanlainen tyyli sisustuksessa kuin pukeutumisessa :) Kaunis olohuone.

    Meillä on sisustaminen ollut 10 vuotta jäissä noiden kolmen termiitin takia. Tarkoituksena olisi joku päivä aloittaa, saas nähdä milloin. Ajatuksena oli pistää suurin osa alakertaa uusiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva jos tyylini näkyy myös sisustuksessa, minullahan on se etu että teen myös sisustusta koskevat päätökset yksin tai no välillä niinkuin tuon olohuoneen pöydän kohdalla on pakko antaa periksi lapsille ;)

      Pienet lapset tietty rajoittavat sisutamista, on jollain tavoin huomioitava myös heidät. Nuoretkin tarvitsevat tilaa ja kannattaa suunnitella sisustus niin ( jos mahdollista ), että heillekin on oma paikka missä hengailla ( sen oman huoneen lisäksi ).

      Poista
  4. Kaunis olohuone ja koti teillä. Ihana tuo kasvi matalan kirjahyllyn päällä, muistatko minkä niminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se on Oliivipuu, on päässyt vähän kasvamaan partsilla ja vaatisi leikkausta, senhän kuuluisi olla tasaisen pyöreä.

      Poista
  5. k a u n i s t a <3

    VastaaPoista
  6. Raikasta mustavalkoisuutta. Mustan ja valkoisen yhdistelmä viehättää silmääni aina vaan enemmän myös sisustuksessa. Ja tuo kirjahyllyn värijärjestys on kerrassaan mainio. Mitenkähän onnistuisi meillä lasten kirjahyllyssä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustavalkoinen on kaunista ja yksinkertaista niin pukeutumisessakin kuin sisustuksessa.Ja kuinka helposti siihen saa vaihtelua pieniä yksityiskohtia vaihtamalla. Hih, onhan tuö värijärjestys vähän hankala, kirjoja on vaikea löytää kun on tottunut aakkosjärjestykseen. Lasten kirjahyllyssä ei tunnu toimivan mikään järjestys . . . ;)

      Poista
  7. Kaunista mustavalkoista! Niin sinun näköistäsi. Joitakin sinun juttujasi löytyy minunkin kodistani:) Minulla on aina ollut mustavalkoinen koti, piristysvärinä ruskeaa :) Kiva kun avasit oven kauniiseen kotiisi.
    Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mustavalkoinen on vaan niin kiva näköistä, mukava kuulla että meillä on samanlainen maku. Olen myös ajatellut ruskean yhdistämistä ja joitakin juttuja on jo hankittuna. Kunhan syksy saapuu kunnolla, vaihdan vähän värejä.

      Kiitos samoin sinulle Tuulia !

      Poista
  8. Lumoava valo ja viihtyisä olohuone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin rakastan auringonvaloa, silloin on kiva kuvata :) Kiitos :)

      Poista
  9. Olohuone näyttää tosi kivalta ja viihtyisältä! Olen aivan rakastunut tuohon marokkolaiseen tarjotinpöytään :)
    Omalla hankintalistalla olisi ainakin uusi telkkaritaso, ja pari tauluhyllyäkin pitäisi seinään saada asennettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia ! Pöytä on tuotu Marokosta matkalaukussa :D

      Telkkaritason hankinta voi olla haastavaa, itselläni meni siihen vuosi ja sitten kun vihdoin ostin sen, ostin vanhingossa vain yhden oven . . .
      Tauluhyllyt olisi kivoja myös, katson jos saan kerättyä muutaman kivan jutun seinälle laitettavaksi niin sitten vosi ostaa ne hyllyt. Niitä oli muuten Ikeassa entistä edullisempaan hintaan ;)

      Poista
  10. Ihanan kotoisan näköistä. Mustavalkoinen kolahtaa kyllä aina.
    Valoisuus on se, mitä kaipaan omassa kodissani eniten.. Vanha talo, korkeat mutta kapoisat ikkunat ja edessä kohoaa vielä sopivasti auringon blokkaava kerrostalo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voi ei, valon puute on inhottavaa, olen joskus itsekin asunut kodissa jossa oli kyllä tilaa ja korkat huoneet mutta pienet ikkunat ja edessä oleva kerrostalo veivät kaiken valon.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig