torstai 3. heinäkuuta 2014

Beauty neulaus

idkuva



Joku varmaan muistaakin talvisen postauksen Haikon Kartanossa, jossa kävin tutustumassa Me Treatmentsin maahantuomiin Medik8 tuotteisiin ja mikroneulaushoitoihin. Medik8 on kansainväliseti palkittu ihonhoitosarja, joka on myynnissä koulutetuilla ammattilaisilla. Tuotteet ovat biokemistien ja farmakologien kehittämiä ja tuotteet on valmistettu Englannissa. Medik8 on suunniteltu erityisesti ikääntyvälle iholle, aknen hoitoon, punoittavalle iholle sekä kuivalle iholle.






Kesän alussa sain mahdollisuuden tutustua myös Beauty neulaushoitoon, jossa käytettiin Medik8 tuotteita. Beauty neulauksessa käytetään Dermapen neulainta, jossa neulojen pituus on 0,5-1,0 mm ja neuloja on 12 kpl. Medikaalisessa neulauksessa neulojen pituus alkaa 1,5 mm ja siinä aina iho puudutetaan ennen hoitoa. Minulle tehtiin siis miedompi Beauty neulaus ja ensin tehtiin pinnallinen ihonpuhdistus, jonka jälkeen mikroneulaus Dermapenillä. Hoidossani käytettiin Medik8 Retinol 3 TR seerumia, jonka A-vitamiini uudistaa ihoa opitimaalisesti. Seerumi kiinteyttää, siloittaa ryppyjä ja karheutta sekä vaalentaa hyperpigmentaatiota. Hoidon lopuksi levitettiin viilentävä naamio ja ennen kotiin lähtöä vielä Lycogel hengittävä ja peittävä voide. Lycogel voide on tarkoitettu käytettäväksi juuri tälläisten hoitojen jälkeen ja se viilentää ja vähentää turvotusta, peittäen samalla hoidosta aiheutuneen punoituksen.





Hoidon aikana tuntui pientä pistelyä mutta ei kirvelyä. Iho oli heti hoidon jälkeen punainen, joka johtuu positiivisesta tramasta jota iholle aiheuttiin kollageenin ja elastisuuden lisäämiseksi. Punoitus jatkui lievänä muutaman päivän samoin tunne siitä että iholle oli tehty jotain. Mitä voimakkaampi punoitus ja pistely hoidon jälkeen sitä paremmin hoito on vaikuttanut ihoon. Toisin sanoen jos iho ei kaipaa hoitoa ei punoitustakaan juuri näy. Yhden hoitokerran jälkeen omat huomioni hoidon vaikutuksesta omaan ihooni : iho on selkeästi pehmeämpi ja tuntuu että hoitovoiteet tehoavat paremmin kuin ennen hoitoa, pienet juonteet selkeästi madaltuneet, ilmeryppyihin ei juurikaan vaikutusta, ihon väri on tasaisempi ja ihohuokoset pienentyneet. Normaalisti käyn muuaman kerran vuodessa ihonpuhdistuksessa kosmetologilla joten tämä oli itselleni ensinmäinen kerta tälläisessä vähän voimakkaammassa hoidossa. Minkälaisissa hoidoissa sinä olet käynyt, entä mitä tuumaat mikroneulauksesta ? 




Share:

10 kommenttia

  1. Itse käyn muutaman kerran vuodessa ihonpuhdistuksessa ja aina jokin hoito mukaan kuuluu - mutta vain pinnallisesti voiteilla ja seerumeilla. Tuo mikroneulaus kiinnostaa kovasti ja tarkoitus on jossain vaiheessa kyllä sitä kokeillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama minullakin. Nyt kyllä huomasin kuinka paljon tehokkaampi tälläinen hieman syvällisempi hoito on ja vaikutus kestää kauemmin. Normaalin hoitavan ihonpuhdistuksen vaikutus ( siis ei nyt se puhdistus ) saattaa estää vain viikon pari. Tässä taas tulokset näkyivät n. viikon päästä ja nyt kuukauden kuluttua tuntuu että vaikutusta yhä on. Suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  2. Tuo mikroneulaus kuulostaa mielenkiintoiselta! Minä olen vähän onneton ihonhoitaja, kasvohoidossa olen viimeksi käynyt ehkä pari vuotta sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla :) Ymmärtääkseni kuitenkin hoidat ihoasi aika luonnonmukaisesti kaikilla naamioilla ym. Täytyy tunnustaa että nuorempaja hoidin ihoani vain kotona ja usein jätin kosmetologilla käynnit väliin. Ulkomailla ausessani totuin kuitenkin käymään hoitoloissa, viikottain :D

      Poista
  3. Tää oli tosi mielenkiintoista, kun lehdistöpäivillä oli Medikin esittelijöitä. Tuo neulauspää tuntui jännältä, kun sitä kokeiltiin käteeni. Ei ollenkaan epämiellyttävä tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulaus kuulostaa vähän hurjalta mutta ei siis ole ollenkaan kivuliasta. Suosittelen.

      Poista
  4. Taalla nain jossain myytavan kotikayttoon neulausrullia... En tieda uskaltaisinko ihan kotikaytossa sellaista kokeilla mutta tuo hoito kuulostaa mielenkiintoiselta ja tehokkaalta, joten voisin hyvin kokeillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täälläkin saa nitä kotikäyttö juttua ja en ole vielä uskaltaunut kokeilemaan. Myös hoitoloissa käytetään sitä neulausrullaa mutta tämä Dermapen laiten on tehokkaampi ja ja myös hygieenisempi koska joka asiakkaalle vaihtetaan omat neulat.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tästä, itselleni olen tätä mikroneulausta harkinnut arpien hoitoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, pitäisi auttaa. Hoidon jälkeen on hyvä olla muutama päivä ihan kotijuttua ettei tarvitse punoittavana liikkua ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig