sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

White t-shirt






Kaikenlaista on tullut osteltua kevät talven aikana mutta ei valkoisia t-paitoja. Miten olen voinut unohtaa tälläisen perus jutun hankkimisen. Onneksi vaatehuoneesta löytyi yksi kelvollinen mutta jo vanha  t-paita, jotta pääsin toteuttamaan tämän asun uusien farkkujen kanssa. Oikeastaan eivät ole farkut vaan jegginit eli housuni ovat tarkalleen Diesel Livier Super Slim-jegging low waist. Hih, kaikenlaista sitä tuleekin ostetua mutta ihan oikeasti nämä ovat ihanat ; tummansininen perusväri ja kapeaakin kapeammat. Juuri ne farkut, joita olen etsinyt. Koeasussa yhdistin ne valkoiseen teeppariin ja bleiseriin, siis siihen perusasuun, jota muutama postaus sitten ihastelin inspiraatio kuvassa. Toki voisin tuohon päälle laittaa trenssin. Luultavammin kuitenkin kuljen vielä ensi viikon välikausi takissani ja trenssin laitan kun on hieman lämpöisempää. Oletteko jo uskaltautuneet ulos kevät takissa ? Mukavaa sunnuntain jatkoa ja oikein ihanaa alkavaa viikkoa !


Blazer In Wear, t-shirt H&M, jeans Diesel Livier, ankle boots Mango


Share:

16 kommenttia

  1. Saramaisen tyylikästä jälleen.

    VastaaPoista
  2. Olen kulkenut jo viikon ajan kevättakissa :) Kaunis asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palelen niin helposti etten ole vielä uskaltanut :) Kiitos !

      Poista
  3. Onpas kauniin tyylikäs kokonaisuus! Täällä on keskiviikosta saakka menty siinä trenssissä, minä tosin liikun suurelta osin autolla, ei ole pitkiä siirtymiä trenssin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomisen työasu ehdottomasti tai ehkä laitan vielä paitapuseron ja tietysti välikausitakkini :) Kiitos Dahlia !
      Olenkin ihaillut keväisiä trenssiasujasi !

      Poista
  4. Kiva asu ja ihanat kengät<3! Vielä en ole kevättakkiin uskaltanut, palelevaa sorttia kun olen, mutta tänään oli jo niin lämmin , että välikausitakissa tuli kuuma. Ehkäpä pikapuoliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anneaulikki ! Minäkin vielä siinä välkausitakissa kuljen. Toivotaan, että pääsemme pian kevät takkeja käyttämään . . .

      Poista
  5. Cool asu -tykkään :)! Housut tosi mageet! Näytät Sara kauniilta kuvissa :).

    Minä kuljen villakangastakissa (untsikkaa ei toivottavasti enää tarvitse kaivaa esille...), saa nähdä milloin trenssiin ja jakkuihin uskaltaa siirtyä. Olisi kyllä niin mukavata :).

    Mainiota alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ihanasta kommentistasi :)

      Untsikkaa ja karvavuorisia talvisaappaita en minäkään haluaisi edes nähdä enään. Eiköhän pian päästä kevät takkeihin . . .

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  6. Yksinkertainen on tyylikästä! Usko pois, vielä viikonloppuna oli Canada Goose käytössä. Hiukkasen meinasi kyllä hikeä pukata : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikun aina muistasi sen :) No varmasti tuli Canada Goosessa kuuma, ainakin ostoksilla :D

      Poista
  7. Yksinkertaisen tyylikästä! Minä kuljen vielä villakangastakissa, olen niin kovin viluinen aina. Aamut ovat vielä niin kovin viileitä bussipysäkillä seistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos caelia ! Aamut onkin vielä tosi viileitä, siitä huolimatta näin useita ihmisiä trensseissä mutta myös monia ihan toppatakeissa :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Elämä olisi helppoa jos muistaisi sen joka päivä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig