lauantai 13. huhtikuuta 2013

Flower power











Eilen töiden jälkeen kävin kukkakaupassa ja ostin kevään ensinmäiset ruusut. Valkoisia tietysti. Kukkia asetellessani totesin taas jälleen kerran tarvitsevani uusia maljakoita. Tai ehkä ostan kukkia mielessäni Aallon maljakko ja sen vuoksi eivät sitten sovi niihin muihin mitä kaapistani löytyy. Ja joskus voisi ostaa vain yhden kukan, sekin näyttää kivalta kapeassa maljakossa. Lauantai on kulunut kotona levätessä kiireisen viikon jälkeen, ruokaostoksia tehden ja siivoilun lomassa innostuin taas vähän sisustamaan. Olohuoneessani on pieni kirjahylly ja valitsin matalan ihan sen takia, että sen päälle on kiva rakennella vaihtuvia asetelmia. Viime kesänä innostuin järjestämään kirjat värejen mukaan, kaunis mutta erittäin epäkäytännöllinen systeemi. Toimii hyvin pienen kirjakokoelman kanssa mutta tuskin laittaisin kirjojani näin, jos niitä olisi enemmän. Mitä sinun sateisen lauantai päivän ohjelmaan on kuulunut ? Rentoa lauantai-iltaa !
Share:

8 kommenttia

  1. Kauniita ruusuja. Itse olen ihaillut jo monta päivää keltaisia ruusuja keittiön pöydällä. Kukista saa energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kukat maljakossa saavat mielen heti paremmaksi, siksi aina silloin tällöin ostan tuoreita kukkia kotiin.

      Poista
  2. Valkoinen ruusu on klassikko. Meidän lauantai kului kivoissa rippijuhlissa, jonne kuljin kukkakaupan kautta. Voi mitä ruusuja nykyään onkaan saatavilla. Pitkävartisissa isoissa ruusuissa on värivalikoimaa joka lähtöön. Valitsin rippitytölle kaksivärisen ruusun, jossa valkoinen ja herkkä pinkki vaihtoivat terälehdissä sävyjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Valkoinen ja pinkki kuulostaa kauniilta. Kukka tarjonta onkin kyllä muuttunut aika paljon, kaikkia ihania ja erikoisiakin kukkia mitä ennen sai ihaliila vain lehtien sivuilla, löytyy nykyään jo kaupoista.

      Poista
  3. Kauniita ruusuja ja ihana taso! Rakastan matalia tasoja, niiden päälle saa kaikkea kaunista! Lauantai-ilta kului täällä asukuvia ottaessa, piiitkä juttusarja on vielä niin kesken. Kuului siihen toki hyvää ruokaa ja torkkuja perheen kanssa. Ihanaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! Tasot ovat kivoja, kun niiden päälle on helppo asetella kauniita juttuja. Kävinkin kurkkaamassa, kiva se sinun asukuva sarjasi :)

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  4. Todella kauniita kuvia, harmonisen näköistä. Ihana toi karttataulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nonna. Helsingin kartta vuodelta 1838.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig