sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

La vie est belle





Lumisateesta huolimatta, elämä on ihanaa juuri nyt. Sunnuntai. Flunssa on ohi. Kevät on täällä tai ainakin tulossa. Päivän ohjelma on sunniteltu ja siihen kuuluu shoppailua tyttären kanssa ja ehkäpä menemme yhdessä lounaallekkin. Katsoin juuri ikkunasta ulos ja lumisade näyttääkin lumipyryltä mutta ei se mitään, elämä on silti ihanaa. Kuvissa uusin tuoksuni, jota katselin jo joulun alla mutta ostin muutama viikko sitten eli Lancomen La vie est belle. Jotta tuoksun valinta ei olisi niin vaikeaa, olen päättänyt ostaa vain vaaleanpunaisia tuoksuja. Näin selviän kosmetiikka osastolta, jossa usein ahdistun liiallisesta tarjonnasta, pois varsin nopeasti. Samanlaisia tunteita koen myös elektroniikan parissa mutta en vaatekaupoissa ja sisustusliikkeissä. Missä kaupoissa sinä shoppailet mielelläsi ja missä ahdistut ?

Mukavaa ja rentoa sunnuntaita kaikille lukijoilleni !
Share:

10 kommenttia

  1. Tuo on aivan ihana hajuvesi, ostin saman tammikuussa (joululahjaksi itselle kun saimme lahjakortit töistä lahjaksi). Olen saanut siitä huikean määrän kehuja.

    Minä shoppaan netissä pääosin. Kiertelen kyllä mielelläni vaatekaupat läpi livenäkin, samoin monet muutkin kaupat. En oikeastaan ahdistu kaupoissa sen takia, että se on joku tietty kauppa vaan se on enemmänkin päiväriippuvaista. Tylsimmillään taidan olla autotarvikeliikkeissä joiden tarjonnasta en ymmärrä pahemmin mitään. Lähden mukaan kyllä, tuleehan Kotinörttikin mukaani erilaisiin vaatekauppoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun esittelit tämän tuoksun blogissasi :) Minulla on valitettavasti yksi työkaveri, joka aina huomauttaa ikävään sävyyn jos minulla on tuoksua, joten en voi enään käyttää töissä mitään :(

      Netissä shoppailu onkin mukavaa. Autotarvike liike voisi olla itselleni kyllä kauhistus, ihailen asennettasi :)

      Poista
  2. Minulla on tuo sama hajuvesi ja se on kyllä ihanan tuoksuinen! Siitä tuli heti yksi suosikeistani ja tällä hetkellä se on myös eniten käytetyin tuoksuni:) Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä todella paljon ja suosikiksi se nousi minullakin :)
      Kiitos ia kivaa sunnuntaita sinullekkin !

      Poista
  3. Oi miten kaunis tuo marokkolainen vati! Ihanaa mennä tytön kanssa shoppailemaan ja vielä sunnuntaina! Minä menen huomenna pitkästä aikaa pikkutyttöni kanssa, huulipunia tarvitsen ja kauniita kukkia vaaseihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai shoppailut tyttären kanssa onkin tosi kivoja :) Nyt on oikea aika päivittää meikkipussi ja huulipunat on niin helppo tapa piristää ulkonäköä. Tuoreet kukat on ihania !

      Poista
  4. La vie est belle löytyi joululahjapaketista ja olen tykännyt siitä TODELLA paljon, nyt tuntuu siltä, että ostan uuden kun tuo loppuu. Ostimme siis sattumalta siskoni kanssa toisillemme samat tuoksut. Toissajouluna kävi sama juttu ;) Vaikka yleensä tykkään vaihdella muutaman merkin välillä. Flowerbomb, Lancomen Tresor in love ja Biothermin Eao Oceane ovat ehdottomia kestosuosikkeja, mutta La vie est belle pääsi suoraan tuohon joukkoon.

    Ahdistun kaupassa kuin kaupassa kun olen väsynyt, muuten olen siellä aika virtuoosi :) Tosin hajusteet ostan yleensä mieluiten lentokentiltä, tykkään niiden kauppojen tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, että ostitte siskosi kanssa toisillenne samat tuoksut lahjaksi :D
      Flowerbomb on ollut pitkään oma suosikkini, varmaan kolmas tai neljäs pullo menossa, mutta kyllä La vie est belle nyt horjuttaa tuota ykköspaikkaa. Lentokentillä onkin kiva shoppailla ja nyt kun ajattelen asiaa, niin lentokenttien kosmetiikka myymälöissä en ahdistu ollenkaan. Ehkä olenkin vain ollut väsynyt sillä usein olen poikennut kosmetiikka osastolle töiden jälkeen ? !

      Poista
  5. Ootpa nätisti laittanut tuoksut vadin päälle. :) Tuli muuten mieleen sun kirjoituksesta, että mulle on ihan vahingossa kertynyt vaaleanpunaisia tuoksuja muita enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanilo ja kiva kun poikkesit blogissani :)
      Niin mullekkin kävi ja sitten tajusin että usein ne vaaleanpunaiset tuoksut vaan on ihan parhaita ja aloin ostamaan vain niitä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig